Juhannus Toivalassa oli työntäyteinen tai pitäisikö sanoa, että harrastimme puutarhan hoitoa. Kaksi kesää on mennyt Kuusamon rakennusprojekteissa ja kotona puutarha on saanut vain ruohonleikkauksen kerran viikossa.
Katsoin kerran ohjelman, jossa näytettiin aution kaupungin peittymisestä kasveilla ja puilla. Sama ilmiö oli jo nähtävissä kahden laiminlyödyn kesän jälkeen omassa pihassa. Kiveykset piti puhdistaa petkeleellä, kun nurmi peitti ne lähes kokonaan. Sitten painepesurilla loppupuhdistus. Olen ollut koko ajan myrkkyjen vastustaja puutarhassa ja olen sitä edelleenkin. Kyllähän siitä sitten sai kärsiä koko ruumis tuosta luomupuutarhanhoidosta.
Kiveykset ovat nyt puhtaat ja Kirsti sisaruksineen ovat hoitaneet kukkapenkit entiselleen. Alkaa taas näyttää oikealta pihalta. Kesäaikana puutarha työllistäisi yhden ihmisen täyspäiväisesti.
Kasvihuonekin on jälleen tuotannossa; vain kirsikkatomaatteja kylläkin. Ne tuottavat hyvin ja maistuvat paljon paremmilta kuin kaupan tomaatit.
Loma alkaa ensi viikolla; lauantaina sitten loman alkajaisiksi viinijuhlille. Nobel Biocare on kutsunut paljon ystäviä juhlimaan sopivasti loman aluksi. Käydään katsomassa, vaikka viinijuhlat eivät erityisemmin kiinnostakaan. Ovat jo aikansa eläneet juhlat.