sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Karhun herääminen

Olen koko kevään ajellut pitkin metsiä ja mantuja odotellen kotikarhuni heräämistä. Nyt se sitten tapahtui!
Eilen vein kauroja Linkonevalle 120kg. Aamulla ajellessani näin karhun jäljet; eilen niitä ei ollut. Jäljet johtivat suoraan ruokintapaikalle.



Jätin eilen säkit täysinä kiinni, koska pöntössä oli vielä kauraa. Nyt yksi säkki oli tuusannuuskana ja kauraa oli hävinnyt arviolta 30 kg. On karhu ähissyt loppuyön, kun on ollut monta kuukautta syömättä ja sitten mättää mahan täydeltä kauraa. Luulis pihkatapin irronneen!



Viimeiset kaksi päivää ovat olleet täällä unelmapäiviä luonnon tarkkailun suhteen. Satoi kivikovan hangen päälle kaksi senttiä uutta lunta.Kelkalla pääsee mihin vain ja kaikki jäljet ovat luettavissa.

Tuossa kuvassa on Fluffyn kanssa ahman jäljet:



Ahma tuli Venäjän puolelta portin läpi ja tuli aivan lähelle mökkiä. Alle sadan metrin päässä mökistä on tehty kelkkasilta ja siitä se sitten meni joen yli.



Joen penkat ovat sitkeästi korkeat. Virtaus kyllä kasvaa koko ajan, mutta näyttää, ettei lumi sula paljoakaan päivittäin. Varmasti vappuna on upeat kelit ja lunta riittää pitkälle toukokuuhun.



Ei voi palata, jos ei välillä lähde pois! Nyt kyllä harmittaa lähteä kolmeksi päivää töihin. Ei voisi olla upeampaa kevättä!

torstai 16. huhtikuuta 2015

Joutsen- pariskunta saapui Linkonevalle



Fluffy hätyytteli joutsenet lentoon ja palasi sitten kelkkojen luo. Lähdimme Mikon kanssa jo kuudelta liikkeelle. Lupasi -4 asteen pakkasen yölle, mutta ei varmaan käynytkään pakkasella. Oli upottava keli, mutta entisillä urilla oli hyvä ajaa.

Ei vielä karhuja liikenteessä. Ahmatkin ovat siirtyneet muualle. Tuoreet näädän jäljet oli useassakin paikassa.



Metso oli taas samalla paikalla kuin viime viikolla. Oli vetänyt siivillä jälkeä.



On pilvinen päivä. Lämpötila nousee muutamaan asteeseen.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Unelma-aamu



Aamu oli upea. Pakkasta muutama aste ja illallisen lumimyrskyn jäljiltä luonto oli puhdas kuin pulmunen.

Lähdimme Aatoksen kanssa kiertelemään metsiä,

Metsävaltio oli tehnyt useiden sadan hehtaarien aukon; siinä meni ranteen vahvuista puuta ja pikkuisen tukkipuuta. Idioottimaista metsänhoitoa, mutta kun metsähallituksella on vaatimukset saada tuottoa, niin nyt kelpaa jo keskenkasvuisten metsien hakkaaminen. Tämä sukupolvi ei säästä ja seuraavalla sukupolvella ei ole mitä säästää!

Milloinkahan saataisi toimiva hallitus, joka estäisi tällaiset ympäristötuhot?

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Jälkien metsästystä

Illalla ja yöllä satoi lunta viitisen senttiä. Aamuyöstä pakastui -2 asteeseen, joten päätimme Mikon kanssa lähteä oikeeseen aikaan maastoon. Mikko tulikin heti kuuden jälkeen ja eikun kelkkojen päälle ja matkaan. Aivan puhdas, neitseellinen hanki! Upotti kyllä enemmän kuin pääsiäisenä; silloin oli ihan hankikeli.



Mikko Suurijärven jäällä.

Suurijärven jäällä oli mielenkiintoinen luonnon ilmiö. Lumipalloja oli tekeytynyt ja vierinyt pitkin jäätä. Hauskan näköistä!



Ahmoja oli liikkeellä useassa paikkaa:





Riekotkin ovat palanneet. Viime vuosina on tuntunut, että ovat kuolleet sukupuuttoon. Viime viikkoina olemme nähneet seitsemän riekon parven ja yksittäisiä jälkiä metsässä siellä täällä.



Metson jäljetkin löytyi lopulta. Viime syksy oli ihmeellinen, koska en löytänyt yhtään metsoa, vaikka edellisenä syksynä Linkonevalle autoillessa tiellä oli kaiken kaikkiaan 6 metsoa. Nyt ensimmäiset jäljet:



Näätiä on aika paljon meidän metsässä.Tuossa kuvassa oli hyppinyt aika loikilla tien yli.



Jäniksiä on todella paljon joka paikassa niin ettei viitsi enää kuvatakaan. On aivan pieniä ja sitten jättikokoisia. Yhdet jäljet kuvasin:



Kettujakin on aika hyvin. Onhan niillä jäniksissä syötävää. Ohessa yhdet jäljet:



Joki sulaa kovaa vauhtia. Penkasta näkee lumitilanteen. Kyllä Kuusamossa lunta riittää varmaan yli vapun.



torstai 9. huhtikuuta 2015

Pitää taas alkaa kirjoitella...




On yli vuosi edellisestä päivityksestä. Olen siirtynyt FB:iin ja huomasin eräänä päivänä, kun etsin vastausta eri vuosien karhun heräämisajankohdasta,että vastaus löytyikin FB:sta omista kirjoituksistani. Harmi! Harmi siksi, että Penninki on ollut päiväkirjani kuluneilta vuosilta ja siksi pitää taas kirjoittaa tännekin. Pitää ja pitää??? Tämä on ollut henkireikäni nämä viime vuodet!

Nyt viikonloppu kaksin Fluffyn kanssa. Kirsti on koulutuksessa Hesassa.

Lunta satoi koko illan ja toivon, että tulee aamuyöksi pikku pakkanen. On tarkoitus lähteä Mikon kanssa kuuden maissa kiertelemään metsiin. Katsellaan, mikä on eläinten tilanne. Pääsiäisenä näkyi paljon jälkiä: ahma, kettu, näätä, jänis, orava ym pikkueläimet. Karhut vielä nukkuu, mutta ei aikaakaan...

Joki oli ollut jo sulana joitain viikkoja sitten. Pääsiäisenä taas tönkköjäässä. Nyt taas sitten jo sulana ainakin virtapaikoissa. Vesipumpun kanssa ongelmia, joten ollaan kantovedessä. Sekös harmittaa!

Jatkan huomenna kerrontaa...