Monta vuotta olen kauroja suolle vienyt. On ollut kurkia, joutsenia, hanhia ja korppeja. Karhukin on käynyt syömässä kauroja jo useana vuonna. Kuviin ei ole vain saatu. Tänä vuonna lopulta onnistuimme Mikon kanssa.
Mikko löysi samaisen karhun jäljet jo joku päivä aiemmin. Oli käynyt viiden metrin päässä laavulta. Kulkenut kelkkauraa pitkin ja tehnyt kunnon kasan kaurapaskaa.
Karhu nautiskeli ateriaansa välillä seisten ja välillä maaten.
Kivahan se on välillä nautiskella makuultakin, kuten entiset roomalaiset.
Hanhia ja teeriä varten olen alunperin kauroja vienyt. Muut metsän eläimet ovat kumminkin löytäneet myös ruokintapaikan.
Joutsenpariskunta on jo vuosia käynyt syömässä ennen pesintäänsä.
Samoin kuin kurkipariskunta. Upeaa trumpetin soittoa aamuisin! Koko suo raikuu!
Hanhet tulevat aina keväisin tankkaamaan ja menevät varmaan Venäjän puolelle pesimään.
Korppeja riittää ihan riesaksi asti!
Tämän kevään riistakameran saalis ylitti odotukset. Lopulta karhukin tuli mukaan. Opiksi ensi kevättä ajatellen; kamera pitää laittaa oikeaan asentoon! :)
Luonnossa liikkujan kertomuksia. Ajatuksia elämästä, luonnosta - kaikesta, mikä mieltä koskettaa juuri nyt.
torstai 5. toukokuuta 2016
lauantai 23. huhtikuuta 2016
Jälkiä etsimässä
Oli upea aamu! Illalla satoi pari senttiä uutta lunta. Hankikeli niin, että kantoi miestä Linkonevalla. Neitseellinen luonto. Kyllä Fluffy nautti ja juoksi todella laajaa hakua.
Jälkiä oli nyt todella runsaasti. Vain teeret ja riekot puuttuivat.
Ahmapariskunta on majaillut koko kevään Linkonevalla.
Kaivoivat hangen alta luun, mutta jättivät kuopan pohjalle.
Etelään menevällä tiellä tuli vastaan arvoitukselliset jäljet. Minkä eläimen jäljet nämä ovat?
Arvoitus ratkesi, kun seurattiin jälkiä. Kyseessä olikin kettupariskunta, jotka ensin juoksivat peräkkäin ja sitten rinnakkain. Kyselin kuva-arvoitusta joiltakin, mutta ei edes Mikko, joka on jälkiasiantuntija, pystynyt ratkaisemaan arvoitusta. Heh!
Näätä juoksi tien poikki.
Metsoja löydettiin kaksi. Aatos näkikin toisen lentävän.
Kuvassa näkyvät jäljet kuuluvat varsinaiselle homenokalle. Niin isot jäljet; jalan koko 46 siro!
Jäniskanta on aika huono. Muutamia jälkiä vain löytyi. Fluffy otti ajon ihan aitan takaa. Aatos kävi tarkastamassa jäljet. Haukkui muutamia minuutteja. Siis Fluffy! Ei Aatos, heh!
Karhun jäljet löydettiin eilen Mikon kanssa. Ajoimme nyt Aatoksen kanssa rajan kääntöpaikalle asti ja tien yli meni eilisen karhun jäljet.
Tämä reissu on varmaan viimeinen, kun pääsee hankia pitkin Linkonevalle ja laavulle. Mahdollisesti tulemme helatorstaina seuraavan kerran, mutta silloin on yleensä jo toivotonta yrittää hankia pitkin. Upottaa pohjaan asti.
Joki virtaa aika voimakkaasti, mutta veden korkeus on aika normaali vielä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)