Pakkasta ennen neljää -5,7. Aurinko paistoi jo. Tyyntä ja kuuraa maassa.
Linkonevalle tullessa hanhet lähtivät lentoon ja kurkipariskunta kirkui. Matkalla tienposkessa oli kolme naarasteertä.
Join teetä rauhassa. Kurjet rauhoittuivat ja teeret kukertelivat ja suhauttelivat joka puolella.
Eteeni laskeutui yksinäinen metsähanhi vain 50 metrin päähän.
Seurasin hanhea; se nousi suokielekkeelle ja suki itseään. Seisoi välillä yhdellä jalalla ja näytti, että otti pienet torkutkin välillä.
Etsin kiikarilla teeriä. Lopulta huomasin parin sadan metrin päässä yhden. Kukkoili siellä kukertaen suolla.
Suhauttelin teerelle ja se lensi puuhun suon reunaan ja suhautteli takaisin. Luuli kilpakosijan tulleen reviirille.
Metsähanhi on upea näky.
Hanhi hermostui suhauttelustani; huudahteli ensin jonkin kerran ja päätti lähteä muualle.
Paluumatkalla tiellä tepasteli ukkometso.Käveli niin nopeasti tieltä pois etten saanut kunnon kuvaa ikkunan läpi.
Tammelantien varressa on soramonttu. Siinä keskellä avointa paikkaa istui jänis.Todella hassun näköinen; on värin vaihdon aika. Tumma kesäpuku vasta tekee tuloaan. Nyt päistärikkonä liikkeellä. Seisoi pitkään paikoillaan ja lähti sitten juoksemaan, kun äännähdin.
Tammelantieltä tultuani jo lähelle mökkiä, tiellä oli kaikenkaikkiaan kolme koppeloa. Ensimmäinen lähti lentoon ennen kuin sain kameran esiin. Kaksi seuraavaa sain jo kuviin.
Toinen koppelo kesti ajaa ihan viereen. Sain muutaman hyvän sivupotretin.
Oli upea aamu. Jälleen tuli todistettua, että kannattaa lähteä oikeaan aikaan liikkeelle. Keväällä luonto on parhaimmillaan jo heti aamu kolmen jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti