Matkalla pysähdyin kuvaamaan teertä. Avasin ikkunan ja otin kuvia. Fluffy kävi kuumana ja lopulta hyppäsi ikkunasta teeren kimppuun. Teeri tietysti sai ilmaa siipiensä alle ja Fluffy jalkoja. Ei auttanut mitkään huudot. Sinne meni.
Jatkoin matkaa Linkonevalle. Hemmetin rakki, minkä teki! No kyllähän se tulee tielle ja otan kyytiin paluumatkalla.
Tien yli, juuri tilamme rajalla, meni hirvi. Kun pysähdyin ja katselin metsään, niin huomasin siellä olevankin emän ja vasan.
Linkonevalle tullessa aurinko paistoi upeasti. Nevan päällä oli usvaa. Ei kuulunut mitään ääniä.
En malttanut jäädä katselemaan; Fluffy oli mielessäni. Palasin takaisin sillan lähelle ja siellähän Fluffy seisoi hiukan häpeissään keskellä tietä.
Vähän matkan päässä tiellä seisoi kettu. Upea pitkä häntä jossa valkoinen pää. Tuli mieleen se kertomus ketun hännän valkoisesta päästä. Juuri kun sain kameran käteeni, kettu meni metsään.
Teeriä oli pitkälle toistakymmentä tien varrella. Oli 4-5 kappaleen poikueita kuin myös yksittäisiä lintuja. Mietin, että missähän metsot on tänä aamuna? Vähän ennen, kun käännytään Penninkiin tiellä oli neljä metsoa. Yksi musta, joka keikisteli kolmelle naaraalle.
Taas kerran tuli havaittua, että aamulla kannattaa lähteä ajoissa, jos haluaa nähdä eläimiä. Aamun nojatuolimatkan saldo: 1 jänis,1 kettu, 2 hirveä, 15-18 teertä ja 4 metsoa.
Nyt voikin ottaa pienet aamupäiväpäikkärit. Kello on seitsemän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti