Madeiralla ollessa alkoi ajatukset yhä enemmän kallistua siihen suuntaan,että Suomesta olisi päästävä pois marras-tammikuun ajaksi. Tämä Suomen pimeys vaikuttaa jo käyttäytymiseenkin. Mieli on alakuloinen, mitään ei saa aikaiseksi. Aamulla on pimeää, kun ajelen töihin ja takaisin tullessa on taas pimeää. Sielukin ihan pimenee!
Sampo tekstasi, että Fluffykin on ihan alakuloinen; ei syö eikä tee mitään. Joko silläkin on kaamosmasennus päällä? Tai sitten se on syönyt jotain kulkurimatkalla ollessaan. Tai sitten se on ikävissään?
Penninkiin on päästävä. Siellähän on vielä pimeämpää, heh!
Jotenkin ei ole työvireyttä, kun ei ole päässyt luontoon. Siis Suomen luontoon. Metsään.
Hiljaisuuteen. Vain kosken kohinaa ja suden ulvontaa.Penninkiin.
Torstaina ajelen illaksi Penninkiin. Aatos tulee halkotalkoisiin ja Sampokin. Riehutaan yksi päivä koivun runkojen kanssa niin eiköhän taas ala kulkea. Sielu lepää vaikka ruumis kärsii.Kolme seuraavaa viikonloppua meneekin Kuusamossa. Kaksi ensimmäistä Penningissä ja sitten itsenäisyyspäivän viikonloppuna Puroniemessä. Silloin on jo tarkoitus kaivaa sukset naftaliinista ja mennä Rukalle. Eiköhän siihen mennessä ole rinteitä saatu lumetetuksi sen verran, että voisi avata hiihtokauden. Viime talvi menikin siten, että sukset olivat narikassa koko talven; kiitos uuden polvinivelen. En uskaltanut edes ajatella rinteeseen menoa. Nyt uskallan. Minulle annettiin lupa lasketella, mutta kaatuminen kiellettiin:)
En ole kyllä mikään Rukafani. Liikaa melua ja liikaa ihmisiä. Mieli tekisi vielä Alpeille. Siellä ei soi musiikki rinteessä ja vaikka ihmisiä on paljon, niin tunnelma on ihan toista kuin Suomessa. Musiikki soi sitten kyllä terasseilla; usein elävää musiikkia. Aurinko lämmittää ja tunnelma aivan toinen kuin Suomessa. Tietysti kilometrien pitkät rinteet ja aurinko auttavat myöskin asiaa.
Jokohan keväällä lähdetään Alpeille?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti