Ajelin tänään hissunkissun Linkonevalle. Tuloksena kolmet eri jäniksen jäljet ja yhden teeren jäljet.
Oli aikaa miettiä syntyjä syviä. Viime päivinä olen miettinyt lempilaulajani kuolemaa. Whitney Houston kuoli aivan liian nuorena. Liian moni huippulahjakas laulaja ei kestä kuuluisuuden kiroja.
Liian kiireinen elämä. Luin viime viikonloppuna kirjan; "Sinulla on vain yksi elämä". Pekka Hämäläisen kirja. Puhutteli.
Elämä on tosiaan aika lyhyt. Miksemme eläisi sitä täysillä loppuun saakka?
Elämme kiireen keskellä ajattelematta itseämme. Onko kiire tosiaan niin todellista vai keksimmeko sen?
Voimmeko pysähtyä ja miettia, mikä on elämässä todella tärkeää?
Elätkö itsellesi vai toisille?
lauantai 18. helmikuuta 2012
perjantai 17. helmikuuta 2012
Nuorison kanssa
Edellisenä viikonvaihteena olimme kolmestaan Kristan ja Tuomaksen kanssa. Suunnittelimme tulevaa. Kävimme myös Penningin maisemissa kelkkailemassa. Etukäteen varoittelin, että kelkkailu umpihangessa on yhtä kelkan kaivamista kokemattomalla kelkkailijalla. Petrin kallion kupeessa vastaan ajoivat rajakurvarit ja juttelimme tavanomaiset kuulumiset. Kertoivat, että maastossa on hyvä ajaa, koska siellä on kohvakerros parinkymmenen sentin syvyydessä.
P
Laavulla tuuli aika kovaa, että vanhalla partiolaisella kului ainakin kuusi tulitikkua nuotion sytyttämiseen. Piti käyttää lumilapiota ja levyä, että saatiin kahvit keitetyksi.
Ajoimme umpihankea ja kuinka ollakaan; Krista ja Tuomas pystyivät selviytymään reissusta ilman kaivamista. Hyvä suoritus varsinkin, kun ajoivat kahdestaan, koska tuo musta kelkka uppoutuu todella helposti syvässä hangessa. Jos katsoo viimetalven kuvia, joissa Sampo kaivaa lähes kelkan syvyisestä hangesta kelkkaa esiin, niin ymmärtää tuon pelottelun kelkan kaivamisesta.
Nuorten kanssa oli todella kivaa! Teimme omaan tahtiin asioita ja viikonloppu oli todella hermoja lepuuttava.
Nyt uusi viikonloppu. Ja yksin Penningissä. Vein Kirstin Rukalle. Viettävät siellä perinteistä hiihtoviikonloppua Gråhnin Lailan kanssa. Ystävyys alkoi 70-luvulla opiskeluaikana Suomen Turussa. Laila on opiskelukaverini Erikin vaimo. Keväällä saamme toivon mukaan jonkun hyvän lintukuvan tänne blogiin. Tulemme kuvaamaan lintuja toukokuussa Erikin kanssa, jos vaan yhteistä aikaa järjestyy. Pakko järjestyä!
Kävin Linkonevalla kelkkailemassa. Aivan neitseellinen hanki. Mutta pettymyksekseni ei hiiren hyppyäkään missään. Viime viikonloppuna näkyi sentään riekkojen telaketjujälkiä useassa kohtaa, mutta nyt riekot olivat poissa. En kyllä mielelläni kelkkaile yksin umpihangessa. Koskaan ei tiedä, milloin kelkkaan tulee joku vika tai juutut jonnekin. Yksin on aika hankala saada kelkkaa pois hankalasta paikasta. Oli minulla sekä lumikengät että hyvä talja mukana. Sillä vetotaljalla saa kyllä vaikka auton siirtymään, kun vaan käyttää aikaa.
Tie tänne Penninkiin meni tukkoon yön aikana. Tuuli juoksutti tien lunta täyteen. Onneksi on auramies lähellä. Varmistin jo, että tulee sunnuntaina auraamaan tien, että pääsen pois.
Luin viime viikonloppuna Pekka Hämäläisen kirjan "Sinulla on vain yksi elämä". Kirja puhutteli kovasti. Olen lukenut viime vuosina lukuisia samanhenkisiä kirjoja. Kertoo ihmisten kiireestä ja siihen suhtautumisesta. Jo vuosia sitten hautasimme tänne Penningin lähelle kiireen. Sampo toi Penninkiin seinätaulunkin, jossa lukee, että "kiire on vain asenne."
Kun sen ajatuksen vain pystyisi AINA sisäistämään ja muistamaan. Ja jopa toteuttamaan omassa elämässä.
P
Laavulla tuuli aika kovaa, että vanhalla partiolaisella kului ainakin kuusi tulitikkua nuotion sytyttämiseen. Piti käyttää lumilapiota ja levyä, että saatiin kahvit keitetyksi.
Ajoimme umpihankea ja kuinka ollakaan; Krista ja Tuomas pystyivät selviytymään reissusta ilman kaivamista. Hyvä suoritus varsinkin, kun ajoivat kahdestaan, koska tuo musta kelkka uppoutuu todella helposti syvässä hangessa. Jos katsoo viimetalven kuvia, joissa Sampo kaivaa lähes kelkan syvyisestä hangesta kelkkaa esiin, niin ymmärtää tuon pelottelun kelkan kaivamisesta.
Nuorten kanssa oli todella kivaa! Teimme omaan tahtiin asioita ja viikonloppu oli todella hermoja lepuuttava.
Nyt uusi viikonloppu. Ja yksin Penningissä. Vein Kirstin Rukalle. Viettävät siellä perinteistä hiihtoviikonloppua Gråhnin Lailan kanssa. Ystävyys alkoi 70-luvulla opiskeluaikana Suomen Turussa. Laila on opiskelukaverini Erikin vaimo. Keväällä saamme toivon mukaan jonkun hyvän lintukuvan tänne blogiin. Tulemme kuvaamaan lintuja toukokuussa Erikin kanssa, jos vaan yhteistä aikaa järjestyy. Pakko järjestyä!
Kävin Linkonevalla kelkkailemassa. Aivan neitseellinen hanki. Mutta pettymyksekseni ei hiiren hyppyäkään missään. Viime viikonloppuna näkyi sentään riekkojen telaketjujälkiä useassa kohtaa, mutta nyt riekot olivat poissa. En kyllä mielelläni kelkkaile yksin umpihangessa. Koskaan ei tiedä, milloin kelkkaan tulee joku vika tai juutut jonnekin. Yksin on aika hankala saada kelkkaa pois hankalasta paikasta. Oli minulla sekä lumikengät että hyvä talja mukana. Sillä vetotaljalla saa kyllä vaikka auton siirtymään, kun vaan käyttää aikaa.
Tie tänne Penninkiin meni tukkoon yön aikana. Tuuli juoksutti tien lunta täyteen. Onneksi on auramies lähellä. Varmistin jo, että tulee sunnuntaina auraamaan tien, että pääsen pois.
Luin viime viikonloppuna Pekka Hämäläisen kirjan "Sinulla on vain yksi elämä". Kirja puhutteli kovasti. Olen lukenut viime vuosina lukuisia samanhenkisiä kirjoja. Kertoo ihmisten kiireestä ja siihen suhtautumisesta. Jo vuosia sitten hautasimme tänne Penningin lähelle kiireen. Sampo toi Penninkiin seinätaulunkin, jossa lukee, että "kiire on vain asenne."
Kun sen ajatuksen vain pystyisi AINA sisäistämään ja muistamaan. Ja jopa toteuttamaan omassa elämässä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)