Luonnossa liikkujan kertomuksia. Ajatuksia elämästä, luonnosta - kaikesta, mikä mieltä koskettaa juuri nyt.
lauantai 21. huhtikuuta 2018
Metsäarviointia
Viisi vuotta sitten Pasi Maaninka oli viimeksi katsomassa metsäämme. Nyt kutsuin uudemman kerran. Alkaa olla ensiharvennuksen aika. Mikko ja Pasi kävivät katsomassa eteläosan kolmiomaisen metsäalueen. Sillä aikaa keitin kahvit ja laitoin leipiä ja makkaroita kypsymään. Keli oli todella haastava. Vanhat viimeviikkoiset uratkin upottivat. Ihme, että pojat pääsivät yhdellä kelkalla kiertämään alueen.
Pasi tuli siihen tulokseen, että kolmiomaisen alueen keskikohta harvennetaan ja lisäksi laavun takainen metsäsaareke kokonaan aina rajavyöhykkeen rajalle asti. Tämä tehdään kesällä, koska alueille päästään hyvin ja on kuivahkoa kangasta.
Harvennuksen tekee metsänhoitoyhdistyksen kaveri, jolla on silmää tehdä alueesta riistametsä.
Katsotaan sitten alkaako mustikka lisääntyä ja houkutteleeko alue teeriä? Tarpeellisia suojapusikoita jätetään metsikköön.
Joki on sulanut alle viikossa vauhdilla. Viikko sitten aivan laiturin vieressä oli ainakin 50 cm jäätä. Nyt jo laiturin itäpuoli virtaa avoimena.
Harmi, kun ei ole ollut kunnon yöpakkasia. Päivällä lämpötila nousee useita asteita plussalle. Lumi on märkää. Pari kunnon pakkasyötä saisi aikaan hankiaisen. Toivottavasti vapuksi tulisi.
Joutsenpariskunta oli jo Penninkiluoman sulassa eilen.
Vapuksi tuon taas kauroja, leipää ja vihanneksia Linkonevalle. Alkaa olla karhujen heräämisaika.
Jospa saataisi taas muutama hyvä kuva, kuten 2016!
Huomiseksi lupaa aurinkoa ja yöllä pakkasta jopa 10 astetta. Ainahan käy niin, että lähtöpäivä on unelmapäivä. Taas keljuttaa lähteä, mutta onneksi torstaina takaisin!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti