Vähäksi käy ennenkuin loppuu...nimittäin nuo tämän vuoden työpäivät. Vielä tämä ja huominen ja sitten saa tältä vuodelta riittää!
Kuluneen vuoden aikana yritin tosissani hillitä hurjaa luontoani. Sekä töissä että muutenkin. Välillä onnistuin, välillä en. Ei aina voi onnistua!
Keho kyllä kertoo nykyisin todella varmasti, milloin olen onnistunut aikomuksissani. Hyvänä päivänä pumppu käy normaalisti, mutta kun vähänkin alan riehumaan, ilta meneekin sitten sohvaperunana; flimmeri päällä tai sitten hurjaa ylikierrosta vähillä paineilla. Siispä taas kerran Uuden Vuoden lupaus: Lupaan tehdä kaikki asiat vain asia kerrallaan kiirehtimättä. Lempilauseenihan on, että kiire on vain asenne! Miten sen saisi joka hetki sisäistettyä?
Suomessa joulu ilman lunta tuntuu ikävältä. Nytkin on loskakeli ja vaikka lunta on tullutkin, se on märkää eikä näytä hyvältä. Onneksi lupaa pakkasta loppuviikolla niin kenties aatto näyttää jouluiselta. Onneksi Kuusamossa on jo 30 cm lunta, joten joulun jälkeen pääsee talvisiin olosuhteisiin.
Joulu ei tunnu enää samanlaiselta kuin silloin, kun tytöt olivat pieniä. Nyt joulu on vain ohimenevä pitkä viikonloppu. Ennen teimme aina kaikki ruoatkin alusta asti; porkkanalaatikot, maksalaatikot kuin myös imelletty perunalaatikkokin ihan raaka-aineista alkaen. Nykyisin tyydymme Äitien tekemiin laatikoihin; siis Saarioisten.
Siksi ei varmaankaan tunnu enää samalta. Myöskään lahjoja emme juurikaan enää jaa. Tuntuu, että nykyisin kaikilla on kaikkea. Miksi siis enää lisätä krääsää maailmaan?
Joulu menee kirjoja lukiessa. Välillä vähän huikopalaa ja sitten taas romskun pariin. Lepoa ja seurustelua vanhempien kanssa. Ja tyttöjen.
Joulun ja uuden vuoden välissä sitten Kuusamossa hiihdellen ja romskuja lukien. Näin siis suunnitelmat tänä vuonna, mutta ensi jouluna sitten aivan muuta!
Luin vanhempia tekstejä; olen tosiaan tullut vanhaksi:) Arvaa miksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti