Luonnossa liikkujan kertomuksia. Ajatuksia elämästä, luonnosta - kaikesta, mikä mieltä koskettaa juuri nyt.
lauantai 10. maaliskuuta 2012
Kotiin kukkaissaarelta
Paluu arkeen on taas yhtä vaikeaa kuin aina. Kone tuli eilen lähellä puolta yötä. Satoi räntää ja tuuli. Odottelimme hotellin pikkubussia siinä räntäsateessa. Mieli teki kääntyä takaisin.
Madeira on tosiaan kukkaissaari. Nytkin, kun kevät on vasta alkamassa, kaikkialla kukkii jo lukemattomia lajeja. Ei vain hotellin pihassa, josta otin muutamia kuvia.
Miltähän siellä näyttää keväällä vaikka toukokuussa? Emme pääse näkemään Madeiran kevättä tänä vuonna, koska lähdemme katsomaan Floridan kevättä ennen vappua. Heinäkuussa menemme taas Madeiralle hääpäivää viettämään. Samalla "ihan pikkuisen" kalastan; on paras aika isoille kaloille.
Suomen kevät on viikossa mennyt eteenpäin. Tienvieren etelärinteet olivat jo osittain paljaina. Tiet sulina. Rapa roiskui. Päivä on pidempi. Silti paluu Suomen talveen parinkymmenen asteen auringonpaisteesta harmittaa. Olisin voinut olla pidempäänkin lämpimässä. Milloinkahan tulee aika, jolloin voi olla etelässä marraskuusta huhtikuuhun?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti