Luonto on ikäänkuin puhdistunut. Kaikki jäljet luonnossa tuoreita. Jälkiä voi lukea tuoreeltaan.
Aamulla oli 24 pakkasta. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Odottelin lämpenemistä ja yhdeksän tienoilla olikin enää kymmenen astetta. Kelkalla liikenteeseen.
Rajamiehet olivat ajaneet pohjoiseen, joten etelän ura oli aivan koskematon.
Ajelin hissukseen...
Kettu oli mennyt pohjoispuolen metsään. Oli kulkenut rajauraa pohjoiseen pitkin Mollonmäen takaa yli sillan. Sitten lähtenyt kohti mökkiä.
Mollonmäen päällä oli upea näkymä. Kuin timantteja hanki täynnä. Kuva ei kyllä kerro puoliakaan.
Lähdin rajauralta länteen suota pitkin ja yllätyksekseni kelkkaa upotti yli 40 senttiä. Piti kaasuttaa aika kovaa, että pysyi liikkeessä. Kuukausi sitten oli hyvä ajaa, mutta nyt ei ollut kohvaa ollenkaan ja tuntui, että puuteria oli pohjaan asti.
Vanhoja uria ei ollut näkyvissä ollenkaan. Ajoin vauhdilla laavulle. Totesin, ettei yksin viitsi ajella missään. Voi tulla turhan hikinen urakka, jos uppoaa hankeen.
Palasin rajalinjalle ja samaa tietä mökille. Yhtään linnun jälkeä en nähnyt. Makasivatko kiepeissä vai missä olivat? Jäniksen jälkiä kyllä näkyi joka paikassa.
Terassilla oli jo lämmin. Laitoin kauransiemeniä pariin kohtaan hangelle ja istuin kiikkutuolissa kameran kanssa. Joitain lintuja tulikin paikalle.
Sattui mielenkiintoinen tapahtuma. Lintu-Ollin ruokintapaikalta vajaa kilometrin päästä kuului aika paljon korppien ääniä. Venäjän puolelta kuului monta räjähdystä peräkkäin. Kaikki korpit lähtivät räjähdysäänen suuntaan. Niitä meni monta kymmentä Venäjälle. Mikähän niille tuli? Ja miksi ne lähtivät ääntä kohti?
Aurinko paistoi ja nukahdinkin kiikkuun varmaan tunniksi. Oli taivaallinen hiljaisuus...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti