Luonnossa liikkujan kertomuksia. Ajatuksia elämästä, luonnosta - kaikesta, mikä mieltä koskettaa juuri nyt.
keskiviikko 29. huhtikuuta 2020
Kolmaskymmenesseitsemäs päivä
Kävin aikani kuluksi kuvaamassa Mikon rannassa lintuja. Kuulemma parhaimmillaan eilen oli yli 30 metsähanhea jään reunalla. Olihan noita nytkin yli kymmenen.
Yöllä oli pikku pakkanen,. Hanki kantoi hyvin Fluffya. Juoksenteli pitkin rantoja linnut mielessä.
Penninkijokikin on avautunut, kuten eilen kirjoitin. Pitihän sitäkin käydä katsomassa. On kyllä hulppeat kinokset joen molemmilla puolin. Tulvasta ei ole tietoakaan vielä, mutta kun se tulee, niin tänä vuonna silta yli joen jää taatusti näkymättömiin. Niin paljon on lunta.
Sataa taas lunta. Niin kuin ei olisi vielä tarpeeksi.
MIkko teki urosmehiläisen työn. Poisti lumikuorman sillalta. Hyvä niin! Voisi koko silta romahtaa. Kiitos Mikko!
Nyt alkaa pikkuhiljaa näkyä Uudenmaan karanteenin purkuvaikutukset. Oma veikkaukseni on, että jatkossa mennään yli 300 tartunnan päivävauhtia.
Mutta Kuusamossa paistaa aurinko eikä ole koronaa täällä!
https://youtu.be/vsl3gBVO2k4
tiistai 28. huhtikuuta 2020
Kolmaskymmeneskuudes päivä
Paluu takaisin Kuusamon hangille. On täällä vaan upeeta olla! Vielä lunta varmaankin 80 senttiä ja järvi umpijäässä. Kallavesi vapautui eilen jäistä.
Kävin Kuopiossa katsomassa vastaanottoni purkua. Tyhjensin tietokoneen omista tiedostoista ja se on nyt tässä!
Kyllähän tämä harmittaa! Mutta liikehuoneisto muutetaan asunnoksi, kuten koko 7-kerroksinen talo.
Kaikki liikehuoneistot muutetaan asunnoiksi. Mietin, miten saavat myytyä kaikki asunnot, kun koko keskusta rakennetaan täyteen asuntoja.
Te, jotka olette meillä käyneet, niin ei nämä kuvat teitäkään miellytä. Mutta aika aikaa kutakin!
Syksyyn asti olen poissa kuvioista ja koronapaossa täällä pohjoisessa. Kumminkin olen jo viritellyt verkkoja; en vielä muikkuverkkoja vaan kontaktiverkkoja. Pari päivää eläkkeellä kyllä riitti!
Ensimmäisiä karhukuvia on jo ilmestynyt Kuusamosta. Tässä meidän ottama vanha karhukuva. Vuotta en muista, mutta seurasimme karhua Mikon kanssa monena keväänä ja virittelimme riistakameroita. Lopulta onnistui! Saimme tosi hyviä kuvia. Karhu syö linnuille tuotua kauraa ja on 160m päässä meidän laavulta.
Mikko laittoi muutamia kuvia Penninkijoesta. Sekin on alkanut sulaa. Pitää huomenna käydä katsomassa.
Tämä vuonna tulee ennätystulva ja kiva seurata sitä. Majavakin on havaittu myös Penninkijoella. Sitä lähden myös kuvaamaan.
No koronasta on paljon harmia, mutta tämä kevään seuraaminen täällä helpottaa tätä tilannetta. Olen positiivisella mielellä kaikesta huolimatta.
Ja lopuksi Tarmon seuraava laulu. Laitan tänne blogiin kuusamolaisen Tarmo Raatikaisen koko tuotannon. On upea laulaja!
https://youtu.be/iz9okDYhpUA
Pakko lisätä tähän loppuun Marikan ja Tarmon toinen laulu, jonka jo julkaisin aiemmin. Sopii nyt minun tunteisiini.
https://youtu.be/NhTupvmWPPM
keskiviikko 22. huhtikuuta 2020
Kolmaskymmenes päivä
Kameran akkulaturi unohtui Penninkiin, joten lähdin kuuden jälkeen sitä hakemaan. Kävin Mikon rannassa katsastamassa lintutilanteen. Joutsenia oli pari kymmentä ja sorsia kymmenkunta.
Puroniemen pihalla käy kova tohina lintulaudalla. Auringonkukan siemenet käyvät kaupaksi ja talipalloja nokitaan.
Päivän ohjelmassa oli lämpimän varaston siivoaminen. Kirsti lähti aikaisin aamulla järven jäälle. Yöllä oli pari astetta pakkasta, joten järven hanki oli kuin asfalttia. Kirsti kiersi Lamposaaret ja Kuusisaaret sillä aikaa kun hain laturin.
Nyt on Puroniemen kaikki varastot siivottu ja kunnossa. MItähän seuraavaksi tekisi?
Eilen kirjoitin, että myöhemmin kerron jotain, mikä tulee muuttamaan meidän elämämme.
Tänään on ensimmäinen päivä kokoaikaisena eläkeläisenä. Miksi näin? Eihän minun vielä pitänyt!
Vastaanottomme tilat menivät alta. Koko kortteli muutetaan asunnoiksi ja joudumme pois.
Oralin hallinto ei tässä korona- tilanteessa investoi uusiin tiloihin ja en pääsisi niin yksilöllisiin tiloihin, jotka rakensin edellisen laman aikana vuonna 1991. Joten tein päätöksen siirtyä lopullisesti eläkkeelle. Mutta, mutta.... voihan tilanne muuttua vaikka syksyllä. Pääsen kyllä takaisin jonnekin, jos siltä tuntuu ja jos elämä tuntuu tylsältä. Täytän syksyllä jo 67 vuotta ja siis eläkeiässä, mutta kun tuo työn teko on tuntunut niin hyvältä. Uusi cad/cam tekniikka antoi niin paljon, että en ole malttanut jäädä pois.
Elämä on kaunis ja hyvää elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille!
https://youtu.be/lirb1U6-K1Y
tiistai 21. huhtikuuta 2020
Kahdeskymmenesyhdeksäs päivä
Tänään oli vuorossa autotallin siivous. Ei mahtunut yksikään auto talliin ennen siivoamista.
Tämäkin on ollut savolainen projekti pitkän aikaa; siis aloittamista vaille valmis. No nyt on!
Salaatit nousivat ensimmäisenä pintaan; on rukolaa ja tavan salaattia.
Oma ennusteeni on, että lähipäivinä tartunnat lisääntyvät voimakkaasti. Heti kun puhutaan yleisesti, että suunnitellaan löysäämistä, niin ihmiset tulkitsevat heti, että saa jo liikkua enemmän. Ei kyllä saa!
Tänään sain tiedon, joka tulee voimakkaasti vaikuttamaan lähivuosina elämäämme. Mutta siitä sitten myöhemmin.
Tarmolta taas hyvä laulu: "Uskaltaa"
https://youtu.be/gopnhbBPUuw
maanantai 20. huhtikuuta 2020
Kahdeskymmeneskahdeksas päivä
Jos koronasta pitää jotain hyvää sanoa, niin ajankuluksi voi siivota varastoja ja autotallia.
Meillä on työnjako; Camilla on siivonnut Toivalassa autotallia ja varastoja varmaan viisi päivää ja minä aloitin saman homman täällä. Jokunen tunti siihen meni, mutta nyt on taas tavarat järjestyksessä. Huomenna sitten autotallin kimppuun!
Aurinko paistaa ja 5 astetta plussalla. Räystäät tippuu yhä kiihtyvällä vauhdilla.
Heti kun löysättiin koronakaranteenia, niin ihmiset lähtivät kauppoihin. Ei mene kauaa, kun tulee tartunnoissa voimakas nousu.
Marinin sanat, ettei mennä mökille, on väärin muotoiltu.
Mökille voi mennä niin, ettei tartuta muita eikä saa tartuntaa. Olemme olleet neljä viikkoa mökillä eikä saada tartuntaa keneltäkään eikä tartuteta ketään. Ruokaa tilattiin suoraan auton peräkonttiin noutopisteestä ja ehkä kolmen viikon päästä tilataan lisää samalla konstilla. Kauppoihin emme mene!
Hyvin suunnitellen voi mökillä asua ja katson, että olemme paljon paremmin turvassa täällä kuin asutuskeskuksissa. Vieraita emme ota vastaan emmekä käy muualla kuin järven jäällä ja metsässä.
Lapsia vain ikävä, mutta muuten menee hyvin Kirstin kanssa.
Tarmolta taas hyvä laulu:
https://youtu.be/S5WPWKRfFvc
sunnuntai 19. huhtikuuta 2020
Kahdeskymmenes seitsemäs päivä
Mikon kanssa lähdettiin perinteiselle riistanseurantamatkalle. Uutta lunta toistakymmentä senttiä ja ilma pari astetta plussalla. Oli kuin olisi pumpulin päällä ajellut. Pehmeää ja upotti kelkkaa kymmenkunta senttiä.
Metso oli tepastellut tiellä. En saaanut enempää kontrastia kuvaan, mutta jäljet ovat heti suksiuran yläpuolella.
Mikko, eläkkeellä olevana rajamiehenä, katselee ympäristöä ihan eri tavalla kuin minä. Nytkin pysähtyi ja sanoi, että tuolla on metso pyrstö pystyssä. Näkyy lähes kuvan keskellä.
Mehtikanat eli riekot ovat lisääntyneet kiitettävästi. Välillä kanta oli tosi pieni. Nyt näyttää paljon paremmalta. Jälkiä näkyy vähän joka puolella.
Fluffy sai taas juosta kymmeniä kilometriä. Joki ei näyttänyt vieläkään sulamisen merkkejä. Nyt Foreca lupailee joka päivä plussakeliä, joten eiköhän hanget putoa ja joki aukea.
Pohjois-Pohjanmaa on vielä aika korona vapaata aluetta, varsinkin Kuusamon seutu. Helsingin alueella yli viisinkertainen määrä tartuntoja väestöpohjaan verrattuna kuin meillä täällä. Siltikin pysytellään vain omissa oloissa ja metsässä.
Laitan loppuun yhden Tarmo Raatikaisen kappaleen. Sopii tähän koronatilanteeseen. Saa jakaa!
lauantai 18. huhtikuuta 2020
Kahdeskymmeneskuudes päivä
Saimme eilen postissa siemenet ja tänään alkaa taimien kasvatus. Varastosta löytyi iso kasa jogurttipurkkeja. Hyvä, että oli säästetty. Toivalassa olisi ollut isoja taimikasvatuslaatikoita, mutta eipä otettu mukaan. Mutta hätä keinot keksii! Ei kun kädet multaan!
Saas nähdä, milloin lähdetään istuttamaan taimet Toivalaan? Kumminkin jossain vaiheessa mennään kotiin vaikka vain laittamaan nurmikkorobotti päälle, ettei nurmikko mene pilalle. Mieluiten olisin kuitenkin täällä koronapaossa. Jotenkin tuntuu turvallisemmalta.
Uusi elämä alkakoon! Näin pitää myös suhtautua tulevaisuuteen. Kasvit nostavat päätään ensi viikolla ja meidänkin pitäisi nostaa päätä, vaikka välillä vaivummekin synkkyyteen.
Marika ja Tarmo julkaisivat toisen hyvän laulun, joka sopii tähän tilanteeseen . Jakakaa!
Kyllä me tästä selvitään!
https://youtu.be/4DP7eSPA6Yw
Jos joltain jäi kuuntelematta heidän ensimmäinen kappaleensa, niin linkki siihen on tässä:
https://youtu.be/NhTupvmWPPM
torstai 16. huhtikuuta 2020
Kahdeskymmenesneljäs päivä
Päivä alkoi pikkupakkasessa ja pilvisessä säässä. Päivällä kuitenkin räystäät tippuivat.
Camilla päätti siivota meidän varastoa Toivalassa ja taisi päivä mennä vanhoja valokuvia katsellessa.
On täällä naurettu noille kuville. On sitä jaksettu tehdä lasten kanssa vaikka mitä! Halloween englantilaisessa päiväkerhossa.
Löytyi kuvia 70-luvulta.
Niin paljon on valokuvia, joita ei olla laitettu kansioihin. Nykyisin otetaan jättimäärä kuvia kännyköillä ja jäävätkö ne talteen tuleville sukupolville? Osa menee pilveen, mutta kuka kertoo, löytyykö ne myöhemmin sieltä?
Tämä blogi on minun päiväkirjani. On kiva katsoa vuosien jälkeen, mitä minäkin vuonna tapahtui täällä Kuusamossa. Tietysti laitan mukaan myös tilanteita maailmalta.
Tässä tilanne tänään. Paha arvioni, että tilanne karkaa käsistä parin viikon jälkeen. Mutta saas nähdä.
Mutta Puroniemessä kaikki hyvin!
keskiviikko 15. huhtikuuta 2020
Kahdeskymmeneskolmas päivä
Tämä on surun päivä! Hallitus tekee klo 13 vuosikymmenen virheen, jota katuvat jo kahden viikon päästä. Uusimaa avataan ja ihmisvirta vaeltaa jo viikonloppuna Keski-Suomeen ja tartunnat leviävät nopeasti koko Suomeen.
Tässä tilanne tänään ennen typerää päätöstä. Seurataan pahoilla mielin tilanteen kehittymistä.
Teen ennusteen seuraavaksi neljäksi viikoksi:
Todetut tartunnat ovat 15.5. vähintään 6000 kpl. Todennäköisesti vielä enemmän. Jopa 10.000 kpl.
Mutta täällä edelleen turvallista, kun ei käydä missään muualla kuin jäällä ja metsässä.
https://youtu.be/0IrTUI1owLg
tiistai 14. huhtikuuta 2020
Kahdeskymmenestoinen päivä
Aamulla klo 6 oli "pikkuisen järvisumua". Lamposaari 500 metrin päässä ei näkynyt ollenkaan. Pakkasta oli -9 astetta. Päivästä tulisi tosi upea ja aurinko paistoi aamupäivällä.
Kirsti herätti viiden jälkeen, koska oli kantanut ulos pakkaseen kaikki pakasteet. Aloimme sulatella pakastinta vauhdilla, koska ilma lämpeni aika nopeasti. Saatiin kunnialla pakasteet takaisin; ei sulanut mikään.
Lähdimme sauvakävelylle Erkkolanniemeen. Eilinen märkä lumi oli tarttunut hyvin jäiseen tiehen ja tie oli hyvin lingottu aamulla. Kyllä Fluffy sai taas juosta tien molemmin puolin. Turvallinen tie, kun vain muutamia mökkejä tien varrella ja niemessä.
En ymmärrä STM:n enkä THL:n näkemystä tässä tilanteessa. Jos Uusimaa vapautetaan, niin satavarmasti tartuntojen määrä vähintään kolminkertaistuu! Sanokaa minun sanoneen.
Kävin pikaisesti kirkolla hakemassa kelkkoihin polttoainetta ja säkin taimimultaa. Onneksi sain tankata yksin automaatilla ja minulla oli kertakäyttöhanskat. Samoin onneksi K-Raudassa oli pleksi kassalla ja multasäkit ulko-oven vieressä. Pikainen lähimaksu ja ulos! Käsidesiä käsiin autossa ja takaisin Puroniemeen. Huolellinen käsienpesu mökillä. Alankohan olla turhankin tarkka tässä tilanteessa?
No en usko.
Kasvien siemenet tulevat varmaankin huomenna postissa. Taimetus alkakoon!
Kasvatetaan täällä taimet. Jospa täältä tullaan joskus Toivalaan. Mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito. Eikä sekään ole juuri nyt niin tärkeää :)
https://youtu.be/L3HQMbQAWRc
maanantai 13. huhtikuuta 2020
Kahdeskymmenesyhdes päivä
Kahdeskymmenes päivä meni Viaplayltä Castle -sarjaa katsoessa. Välillä tekee ihan hyvää vain olla. Ei tarvitse koko aikaa suorittaa.
Sarjan päähenkilöt ovat dekkarikirjailija Castle ja rikospoliisi Beckett. Pidän heidän huumoristaan ja toisilleen letkautuksista.
Viime yönä tuli lunta kymmenkunta senttiä. Lumi on nuoskaa. Pihassa on todella liukasta, koska lumen alla on peilikirkasta jäätä. Nyt ei edes nastakengät toimi. Kirsti kävi kävelemässä Erkkolanniemesssä ja meinas pari kertaa kaatuakin.
Kuunnellaan radiosta luontoradiota. Eipä tällaisella kelillä voi juuri muutakaan tehdä.
Kiinassa taas yli sata uutta koronatartuntaa. Ihan hullua löysätä karanteenialueita. Hallitus aikoo purkaa jo ensi viikolla uudenmaan karanteenia. Ihan pähkähullua toimintaa!
https://youtu.be/OvpNeZVWkhU
lauantai 11. huhtikuuta 2020
Lintutilanteita. Yhdeksästoista päivä
Aamulla klo 6 oli -9 pakkasta. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Nyt klo 12.40 vielä -0.3.
Lähdimme Mikon kanssa kiertelemään pitkin metsiä. Tutuilla mailla. Kelkkaa ei upottanut juuri ollenkaan ja Fluffy juoksi kuin asfaltilla.
Fluffy sai kaksi seisontaa. Kuvassa hienosti toinen tassu ilmassa. Avanssissa lähti suunnilleen kymmenen metrin päästä ukkoteeri.
Toinen seisonta tuli jo muutaman sadan metrin päässä ensimmäisestä. Seisonta ei pitänyt vaan Fluffy otti muutaman askeleen ja taas seisonta. Annoin luvan avanssiin, mutta en kuullut, lähtikö sieltä lintua.
Kumminkin Fluffy toimi erinomaisesti.
Meidän metsätila rajautuu idässä Venäjän rajavyöhykkeeseen. Siinä kulkee rajamiesten kelkkaura , jota pitkin päästään tilamme etelärajalle ja laavulle. Joinain talvina jopa lanaavat uran. Lämmin kiitos heille!
Joki on vieläkin täysin jäässä ja lumen peitossa.
Olen koko ajan kirjoittanut, ettei pidä yhtään keventää rajoituksia vaan vielä tiukentaa. Uskooko hallitus asiantuntijoita?
Meillä on liian nuoria ja kokemattomia päättäjiä hallituksessa. Heidän pitäisi kuunnella presidenttiä ja asiantuntijoita.
Tuo suojainhankintakin meni totaalisesti pieleen ja verovaroja jaettiin huijareille 10 miljoonaa. Huh!
Mutta aurinko paistaa Kuusamossa ja hanget on lumivalkoiset. Mikäs täällä on eläessä.
https://youtu.be/lirb1U6-K1Y
perjantai 10. huhtikuuta 2020
Kahdeksastoista päivä. Pitkäperjantai
Yöllä ei vieläkään ollut paljon pakkasta, vaikka Foreca lupasi kymmentä astetta.
Nyt klo 16.15 vain + 1,5. Siis huomenna pitäisi olla kunnon hankikelit.
En lähtenyt Mikon mukana viemään suolakiviä hirville ja kaduin heti kun Mikko lähetti kuvia.
Metsot olivat liikkeellä ja soidinmenoissa. Kuvassa näkyy vasemmalla urosmetso soidinasennossa ja koppelo muutaman metrin päässä oikealla. Mikko sai hyviä kuvia ja myös videon tilanteesta.
Pitää lähteä kelkkailemaan hangille viimeistään sunnuntaina. Nyt luonnossa alkaa tapahtua yhä enemmän kiinnostavia juttuja.
Aika uskomatonta sekoilua ja meidän rahojen siirtoa huijareille! Mitähän vielä paljastuu?
On kyllä kumma, että ostetaan sika säkissä tutkimatta ensin tuotetta. Ja henkilöiden taustoja, joilta ostetaan.
Kyllähän ovat sopan keittäneet!
No täällä Kuusamossa nautimme kevätauringosta ja kaukana kavala maailma!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)