Aloitimme Aatoksen kanssa jo viime viikonloppuna sillan teon joen yli. 12 metriä jänneväli. Saimme rungon melkein valmiiksi ja Aatos kävi alkuviikosta tekemässä rungon välivahvistukset ja eteläpään pystytolpat valmiiksi. Teki vielä koelaudoituksen kannen suunnittelua varten.
Tulin poikkeuksellisesti jo keskiviikkona Penninkiin; alkaa olla lomatunnelmat ja normityö maistuu puulta. Täällä puutyöt maistuvat hunajalta! Aatos tulee aamulla ja kansi pitäisi olla iltapäivällä valmis. Sahailin jo viime viikonloppuna kansilaudat valmiiksi, joten eikun ruuvataan ne paikoilleen.
Mäkärät tulivat jo viime viikolla. Haravoin polun laiturille ja kun tulin takaisin, jalat olivat kuin haulikolla ammutut. Veri ihan valui mäkärien puremista.
Hyttyset ovat vielä jossain väijymässä. Samoin paarmat. Polttiaiset tulevat sitten viimeiseksi meidän iloksemme. Kuitenkin on ihan liioiteltua puhua hyttys- ym. ongelmasta täällä Kuusamossa. Päivällä ei mistään ötökästä ole sen enempää haittaa kuin vaikka Kuopiossa. Illalla tyynellä ilmalla on sitten hyttysiä, mutta niin on niitä myös Kuopiossa.
Mitä muuta superpitkänä viikonloppuna? Ei oikeastaan mitään erikoista. Linkonevalla käyn kuvaamassa ja suunnittelemassa laavun viimeistelyä. Yksi kelkkakin pitäisi viedä huoltoon jos vain saan sen yksin peräkärryyn. Polttopuutyötä loputtomiin, jos vain huvittaa. Kuitenkin askel kerrallaan... teen sitä, mikä hyvältä tuntuu itsestä ja pumpusta. Relaan!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti