perjantai 29. huhtikuuta 2011

Vapun odotusta

Penningissä taas. Kolme työntäyteistä päivää takana. Loputkin lumet ovat sulaneet. Joki ei tulvikaan tänä vuonna, koska lumet haihtuivat tuulien mukana taivaalle. Viime viikonloppuna vesi nousi sentin tunnissa ja arvuuttelimme, nouseeko vesi tulvimaan joen mutkassa olevan niemen yli. Vesi nousi poissaollessani vain kolme senttiä. Seurasimme veden korkeutta yhdestä käppyräkoivusta, joka on kaarellaan joen yllä.


Ajattelin sahata valmiiksi pöllipinosta osan, että tytöt voivat sitten työn juhlapäivänä pilkkoa niitä pilkekoneella. Saha toimi aluksi kuin unelma, koska Aatos oli teroittanut terän. Toisen tankillisen aikana terä oli jo niin tylsä, että piti tarttua viilaan. Luulin osaavani, mutta en osannutkaan. Vaikka kuinka viilasin muka oikeassa kulmassa terää, niin ei se vaan toiminut. Sahaamisesta tuli puun polttamista poikki. Piti lopettaa.

Lähdin katselemaan Linkonevalle lintuja. Viime talvena Metsähallitus aloitti harvennushakkuut Polvivaaran alueella, joka on meidän tilan eteläpuolella.
Ihmettelin jo aiemmin, miksi eivät kuljeta puita pois roudan aikana.
Nyt oli vastassa puurekka.


Pahin kelirikkoaika. Tie ei meinaa kestää edes Volvoa. Nyt puita ajetaan 20-30 tonnin painoisella rekalla. Taitaa tulla jollekin taholle kalliiksi tien kunnostaminen entiselleen. Olemme tien toiseksi suurin osakas Metsähallituksen jälkeen, joten pitänee pitää puolensa, että tie korjataan asianmukaisesti. Mutta ei meidän kustannuksella.

















Hain Kirstin bussilta illan suussa. Kun ajoimme takaisin Penninkiin, niin rajalla oli tiellä ukkoteeri. Fluffy kävi autossa ihan kuumana. Meinasi mennä ikkunan läpi.


Kannoimme tavarat sisään ja kuinka ollakaan Fluffy livahti pihalle. Arvasin, että lähti teeren perään. Ajoin autolla rajalle ja sieltähän se juoksi teeren jäljiltä autolle. En oikein voinut moittiakaan; eihän koira tiedä, että on koirien kiinnipitoaika. Isännän vika!









Odottelemme veljeä ja veljen vaimoa. Koukkaavat "pikku mutkan" Mäntästä Rovaniemen kautta Kuusamoon.Lähtivät liikkeelle jo ennen viittä. Tulenevat kuuden-seitsemän aikaan illalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti