Jälkihoitoa

Lintukausi on loppunut. On hiukan haikea mieli. Nytkö se taas loppui, kun juuri vasta alkoi?
Miksihän Suomessa lintukausi on niin lyhyt, kun vastaavasti naapurissa Ruotsissa se saa jatkua aina vuoden loppuun saakka.

Parhaat latvalintukelit ovat vasta alkamassa ja kausi keskeytyy lain niin määrätessä.

Miksi metsästysjärjestöt eivät puutu tilanteeseen?

En ole ikinä uskonut, että linnut loppuvat metsästyksen ansiosta. Kyllä todelliset syyt ovat luonnon aikaansaamat; huono kevät, kova talvi ym...

Lintukausi voisi olla Ruotsin mallin mukainen. Metsästäjilläkin olisi paremmin mahdollisuuksia järjestellä lomiaan ja tilanne metsässä paranisi, kun kausi pitenisi ja metsästäjät jakautuisivat paremmin metsiin.

Mutta mikä minä olen sitä sanomaan! Kaipahan nuo päättäjät tietävät asiat yhtä hyvin kuin ne,jotka ovat päättäneet metsien hoidosta.

Kyllä tulevaisuuden ihmiset TODELLA miettivät näiden päättäjien järjen kulkua!

Fluffyn loma alkoi!

Viimeinen lintujahtiviikonloppu meni. Naapuri-Jyrkin kanssa olimme latvalinnussa kolme aamua ja maastossa sen lisäksi päivällä.

Perjantaiaamuna tuli Linkonevalle vain yksi teeri, jota Jyrki pääsi ampumaan itälaavulta. Meni ohi ja teeri lensi terveenä pohjoiseen.

Lauantaiaamuna Aatoksen porukat ajoivat yhteismetsän palstan samaan aikaan kun olimme itälaavulla. Aamu oli latvalinnustukseen ihanteellinen, mutta vain kaksi teertä lensi ajomiesten karkoittamana Linkonevan yli.

Sunnuntaina oli myös loistava latvalintuaamu. Jyrki pudotti minut länsilaavulle ja meni itse itälaavulle. Parinkymmenen minuutin kuluttua kuului laukaus. Ukkoteeri oli ruokintapönttöjen puissa. Mutta taas ohilaukaus. Jyrkin pitänee tarkastaa aseensa kiikari. Länsilaavulla ei tapahtunut mitään.



Jyrki löysi riekkoja Petrin kallion läheltä.Hyvä! Onhan niitä metsässämme. Vanha ukkometso jäi kasvamaan länsitien kääntöpaikan maastoon. Lumessa paljon jälkiä. Fluffy sai sentään seisoa sitä yhden kerran. Jospa ensi syksynä onnistaisi.

Alueellemme jäi ihan hyvä lintukanta; riekkoja lukuisia, teeriä useita, pari ukkometsoa ja kolme koppeloa etelärajalle. Pyykanta jäi myös hyväksi.Latvalintuja tuli normaalia vähemmän; nehän tulevat laajemmalta alueelta ja Aatoksen mukaan lännessä oli todella vähän lintuja. Onneksi Venäjän puolelta tulee meille lintuja.

Syksyn saldo Penningistä kaiken kaikkiaan kaikkien metsästäjien saaliina: telkkä,neljä pyytä, neljä vanhaa ukkoteertä ja yksi poikateeri ja yksi poikametso.
Sanoisin, että sopiva määrä, kun ottaa huomioon, mitä jäljelle jäi.

Majava sai viime viikon aikana kaadettua toisen jo melkein valmiiksi nakertamansa haavan. Tyylikkäästi poikki joen se kaatui. Oli jo nakertanut kolmattakin puuta. Tekee patoa yllättävän kovavirtaiseen paikkaan. Koski kohisee. On kiva nähdä, saako sen padon kestämään? Niin kova virtaus siinä on.

Laitoin Penningin talviasentoon. Keittiön vesijohdot irroitin saunan päästä. Mökki laitettiin pakastumaan. Vain saunaan jäi lattialämpö ja vesispoileri päälle. Vesipumppu irti virrasta. Katsotaan, paljonko sähkölasku pienenee. Minun piti katsoa lukemat mittarista, mutta vanha kun olen, niin unohdin. Sampo saa ohi ajaessaan käydä katsomassa, niin voimme seurata sähkön kulutusta.

Voisin vaihtaa Fluffyn kanssa työpaikkaa. Fluffy tekee "töitä" kuusi pitkää viikonloppua vuodessa ja viettää sen jälkeen yli kymmenen kuukautta hyvin ansaittua vuosilomaa. Tähän pitää pyrkiä!

Toiseksi viimeinen lintuviikonloppu

Kuusamoon tuli alkuviikosta talvi. Camilla ja Mika tulivat jo alkuviikosta Penninkiin. Tiistaina tuli vajaa kymmenen senttiä lunta, joka sitten keskiviikon vesisateiden vuoksi katosi.Torstaina tuli vähän lisää uutta lunta ja pikkupakkanen.




Majava yrittää tehdä patoa ylävirtaan.On jyrsinyt useita haapoja lähes kaatumispisteeseen.Lopettanut kylläkin leimikon teon syystä tai toisesta.







Mika on ollut isänsä kanssa metsällä nelivuotiaasta saakka. Ja sen kyllä huomaa!
Intoa piisaa. Metsästi ilman koiraa alkuviikon. Oli hänellä kyllä yksi hyvä noutaja; Camilla.



Mika ampui pyyn joen yli ja Camilla etsi linnun joen toiselta puolen. Hyvä noutajan alku!

Mika sai kaksi pyytä alkuviikosta. Tulimme Kirstin kanssa torstaina.
Latvalintukelit eivät suosineet perjantaina eikä lauantaina; taisi Mikan usko jo loppua, kun kerroin Linkonevan latvalinnuista. Mutta sunnuntai sitten pelasti puheeni.




Olimme Kirstin kanssa länsilaavulla, josta yllä oleva kuva.Näimme vain yhden teeren lentävän itälaavulle, mutta kukerrusta piisasi. Kaikki teeret lensivät itälaavulle ja oli kiva kuunnella radiosta, kun Camilla ensin kertoi yhden teeren tulleen latvaan. Sitten kohta tuli ilmoitus, että kaveri tuli viereiseen puuhun. Sitten laukaus. Ohi! Kohta tuli lisää teeriä pohjoispuolen puihin ja kohta laukaus ja tieto pudotuksesta. HYVÄ! Mikan ensimmäinen latvalintu. Kohta uusi tieto linnuista ja laukaus. Taas pudotus. Uskomaton aamu Mikalle ja Camillalle.

Siirryimme itälaavulle ja Camilla ja Mika lähtivät etsimään lintuja. Toinen löytyikin heti, mutta toista etsivät Fluffyn kanssa pitkään. Itse lähdin etsimään lintua välijuotteelta, koska ajattelin heidän arvioineen matkan väärin. Teeri löytyikin heti, kun pääsin sille ampumalinjalle, josta oletin linnun löytyvän. Olen itse monta kertaa erehtynyt matkasta, mistä linnun löytää. Viimeksi Markku kertoi linnun olevan paljon kauempana, mistä itse sen luulin ampuneeni. Olisikin hyvä, jos joku toinen katsoisi ammuntatilanteessa tarkkaan, missä lintu on. Ammuntatilanteessa vain pyrkii osumaan; puu jää usein merkitsemättä.

Upea viikonloppu!

Oli todella hyvä juttu, että linnut tulivat Mikan ja Camillan näköpiiriin ja Mika onnistui ampumaan joululinnut, kuten äitinsä toivoi.
Yksi pikku juttu: Kun Mikaa onnittelin ammutuista linnuista hattu kädessä; Mika teki samoin ottamalla pipon pois päästänsä. Upseeri-isänsä kouluttama mies! Tästä pidän todella!



Luulen, että tästä taisteluparista tulee vielä todella kova pari.



Viikonloppu oli todella onnistunut nuorison kanssa. Ei tarvinnut odotella latvalintuun, jossa aikataulu on aika tärkeää. Pitää olla paikalla ennen auringon nousua, jos meinaa lintuja saada. Illat meni upeasti maailmaa parantaessa ja Mikaan tutustuessa. Upea tyyppi! Luontoihminen.

Ensi syksynä ei tarvinne Mikaa houkutella Penninkiin; pikemminkin pitää toppuutella!



PS.Mehtoja on Penninkiin johtavalla tiellä ihan potuttamaan asti, koska eivät ole meidän rajojen sisällä.

Maalintua latvassa

Lauantaina satoi iltapäivälle asti. Ei ollut mitään järkeä lähteä latvalintuun, joten odottelimme sateen loppumista. Kahden maissa sitten hieman kirkastuikin ja lähdimme autolla latvalintuun kameran kanssa. Kiepin uuden tien varrella oli lukuisia teeriä. Joitain hyviä kuvia saatiin, mutta myös paljon julkaisukelvottomia tuli mukaan.
Menimme länsilaavulle istuskelemaan. Teeri kukersi aivan lähellä; iltapäivällä kahden jälkeen?? Mikähän tämä juttu nyt on? Päätimme hakea aseet ja siirryimme itälaavulle kahville ja makkaranpaistoon. Kukerrus oli ohi ja vain yksi teeri lensi "kaakana".

Sunnuntaiaamu valkeni tuhruisena; ihan pilvessä ja sumua, niin että näkyvyys oli 100 metriä.
Itälaavulle heti seitsemän aikaan. Aatos soitti ja kertoi heidän tulevan hirviajoon maillemme.
En saanut kuin suojaverkon kiinni, kun Markku sanoi, että tuossahan on teeri latvassa ihan lähellä lammen puussa.

Olisi naurussa pitelemistä, jos näkisitte, mikä hässäkkä siellä verkon sisäpuolella alkoi taas kerran. Ensin en löytänyt sitä lintua, vaikka Markku kuinka osoitteli. Kun lopulta sain sen kiikaritähtäimeen, aloin etsiä hyvää asentoa. Tietysti seuraavaksi jäin kiinni kengistä verkkoon. Markku irroitti ja koppasi samalla Fluffyn syliinsä. Siirtyi sen kanssa minun selkäni taakse. "Kuopion ketterien nuoriso-osasto" siellä verkon sisällä temmelsi! Nauratti.

Lopulta löytyi hyvä asento. Laukaus ja ohi! Teeri vain katseli oksalta. Silloin Markku huomasi toiseen puuhun tulleen teeren. Otin taas tähtäimeen saman ensimmäisen teeren ja nyt putosi.Toinen teeri hypähti lentoon ja teki pienen kierroksen ja palasi toiseen puuhun takaisin. Uusi tähtäys ja putosi. Kaksi teertä heti puoli kahdeksan aamulla vierekkäistä puista. Ei paha!

Ajoketju läheni etelästä päin, joten päätimme lopettaa aamumetsästyksen tähän.

Viikonloppu oli Markun kanssa todella rentouttavaa. Kaksi "ketterää miestä" rauhallisesti vurrien metsässä ja suolla. Eihän näitä päiviä lueta elonpäiviksi. Näitä lisää!

Penningissä taas

Tulimme Soinisen Markun kanssa illan jo hämärtyessä Penninkiin.Kaksi koiruuttakin mukana; Fluffy ja Bianca. Ilma pilvinen, uhkaavan sateinen. Lämpötila yhdeksän astetta.

Saunottiin, syötiin ja parannettiin hiukan maailmaa. Huomista suunniteltiin; onneksi Petrin iso porukka oli luontoystävällistä ja jättivät ampumatta lähes kaiken näkemänsä saaliin. Niin sitä pitää! Jää jotain meillekin ainakin katsottavaksi.

Huominen aamu ei näytä lupaavalta latvalintuun. Saatamme jopa jättää väliin. Tuulta 4 ms ja sadetta. Tuskin on latvaan menijöitä.

Päivemmällä menemme länsirajaa ensin länsilaavulle ja sitten yhteismetsän palstaa aivan lampien rantoja kierrellen takaisin mökille. Ei ole intoa kulkea itärajaa, koska Fluffysta ei ole takeita. Meneekö Venäjälle vai ei?

Markku on siitä hyvä kaveri, että hötkyilyt on taakse jäänyttä elämää, jos niitä hötkyilyjä on ylipäänsä ollutkaan. Mottona, että "kiire on ihmisten keksintö".
On kivaa metsästää ilman kiirettä; kaikessa rauhassa vain lähdetään ja liikutaan metsässä. Nähdäänkin enemmän lintuja, kun ei suotta hötkyillä.

Saalis on sivuseikka. Nautitaan metsästä ja luonnosta.Katsotaan koiran toimintaa aivan rauhassa.

Tällaista on kunnon metsästys!

Fluffy

Tulihan tällainenkin vuosi, että metsäkanalinnun aloitus jäi väliin. Niin ei ole tainnut tapahtua koskaan aiemmin viimeisten 30 vuoden aikana, mutta nyt tapahtui.
Kiitos remonttien ja lonkan. Ei minusta ole metsässä kävelijäksi tänä syksynä. Lonkka menee vaihtoon, kunhan löydän sopivan rakosen sairausloman viettoon.

Remontit sekä Kristan vastaanoton, että Kirstin kauneushoitolan suhteen ovat jo niin loppusuoralla, että päätin lähteä hermoja lepuuttamaan Penninkiin.

Aatos tuli saunomaan ja parannettiin yksi ilta maailmaa; nyt on aika hyvä taas elää tässä maailmassa. Niin hyvin tuli parannettua:)

Aamulla kiertelimme tarkastamassa uudet metsäautotiet. Lähelle Kieppiä on tullut hyvä tie ja Aatoksen mökillekin pääsee nyt autolla; kuin vallantietä ajaisi.

Käsittämätöntä oli, ettei yhtään lintua ollut teiden varsilla aamulla. Edellisenä syksynä sai koko ajan väistellä milloin metsoja, milloin teeriä. Nyt ei hiiren hyppyäkään!

Onko kaikki linnut kokoontuneet Penningin metsiin, kun Sampo on niitä saanut hyvistä seisonnoista jo joka koiralle?

Ei tullut eikä tule yöpakkasia tällä reissulla.

Fluffyn kohtalo on askarruttanut mieltäni koko reissun ajan. Fluffyhan siirtyi Sampon omistukseen Sampon pyynnöstä viime syksynä. Minulle luvattiin käyttöoikeus lintukautena. Nyt Sota (Sampon antama uusi nimi Fluffylle) ja Rauha ovat alkaneet yhdessä Venäjän matkailun. Onkohan Sampo muuten lukenut Tolstoin "Sota ja Rauha" romaania, vai mistä nimen muutos? Fluffy tulee aina olemaan minulle Van`t Passant Fluffy. Yksikseen kumpikin pysyy Suomen puolella, mutta annas olla, kun pääsevät yhdessä turistivaellukselle. Silloin tulee Venäjän tullista soitto, että täällä nämä viisuttomat matkailijat taas ovat. Nyt tuli Sampolle jo niin kovaa tekstiä Rajan päälliköltä, että jotain on keksittävä.

Liian hyvä luonteinen ja sukuinen koira muille annettavaksi!

Sampo kysyi, että otanko takaisin? Ensimmäinen vastaus oli, etten ota!

Matkustelen nykyisin niin paljon ulkomailla, että koirien pito on jo aika hankalaa. Koirahotellit maksavat kohta enemmän kuin omat matkani. Ei mitään järkeä heidän hinnoittelussaan. Mutta eihän se ole tyhmä, joka pyytää, vaan joka maksaa.

Fluffy kuuli autoni äänen ( koirat tunnistavat äänet). Oli Sampon kanssa Puroniemen harjulla. Lähti juoksemaan autoni luokse ja kiersi autoa kuin hullu puuroa koko ajan haukkuen.
Avasin oven ja syöksyi autoon ja voi sitä riemua. Meni lopuksi vaatekassini päälle makaamaan ikäänkuin sanoen, etten täältä lähde kilon palasinakaan.

Nyt koko viikonlopun ajan Fluffy on liimautunut minuun. Ei päästä hetkeksikään näkyvistä.

Mitä teen?

KIrstille soitin, että ottaisimmeko Fluffyn takaisin. Tuli linjoja pitkin sellaisella äänenpainolla, että oli lopulta pakko katkaista koko puhelu.Joudun kuulemma ulkoruokintaan koirani kanssa! Osoitekin vaihtuu! Jne... akkojen höpinää...

Pohdin, että voitaisi kokeilla Sampon kanssa jotenkin sulle mulle sijoitusta. Sulan maan aikana Fluffy olisi pääosin Toivalassa ja lumien tultua sitten taas Kuusamossa.
Luulen, että nuo turistimatkat loppuvat molempien koirien ikääntyessä ja jos ei anneta heidän lähteä yhdessä seikkailemaan, niin ongelma on voitettu.Tietysti tämä yli 400 km aiheuttaa aika paljon ongelmia, mutta voisihan tuota kokeilla.

Otan Fluffyn Toivalaan nyt pariksi viikoksi ja tulen sitten taas tänne Kuusamoon.
Kerron sitten kokemuksia ulkoruokinnassa olosta...:)

Juhannus

Juhannus Toivalassa oli työntäyteinen tai pitäisikö sanoa, että harrastimme puutarhan hoitoa. Kaksi kesää on mennyt Kuusamon rakennusprojekteissa ja kotona puutarha on saanut vain ruohonleikkauksen kerran viikossa.

Katsoin kerran ohjelman, jossa näytettiin aution kaupungin peittymisestä kasveilla ja puilla. Sama ilmiö oli jo nähtävissä kahden laiminlyödyn kesän jälkeen omassa pihassa. Kiveykset piti puhdistaa petkeleellä, kun nurmi peitti ne lähes kokonaan. Sitten painepesurilla loppupuhdistus. Olen ollut koko ajan myrkkyjen vastustaja puutarhassa ja olen sitä edelleenkin. Kyllähän siitä sitten sai kärsiä koko ruumis tuosta luomupuutarhanhoidosta.





Kiveykset ovat nyt puhtaat ja Kirsti sisaruksineen ovat hoitaneet kukkapenkit entiselleen. Alkaa taas näyttää oikealta pihalta. Kesäaikana puutarha työllistäisi yhden ihmisen täyspäiväisesti.





Kasvihuonekin on jälleen tuotannossa; vain kirsikkatomaatteja kylläkin. Ne tuottavat hyvin ja maistuvat paljon paremmilta kuin kaupan tomaatit.

Loma alkaa ensi viikolla; lauantaina sitten loman alkajaisiksi viinijuhlille. Nobel Biocare on kutsunut paljon ystäviä juhlimaan sopivasti loman aluksi. Käydään katsomassa, vaikka viinijuhlat eivät erityisemmin kiinnostakaan. Ovat jo aikansa eläneet juhlat.

Ison Meren Takana...

Viime viikko meni Miamissa. Ajatukset Miamista menivät aika lailla uusiksi. Mielikuva oli aivan muuta kuin todellisuus. Suurkaupunki meren rannalla oli uskomaton. Rantaa kymmeniä kilometrejä ja korkeita yli 20-kerroksisia hotelleja samoilla kilometreillä. Hiekka puhtaan valkoista ja rantaa riitti. Ja hulinaa...

Ei minun mieleinen lomakohde todellakaan, mutta olihan tämäkin nähtävä ja muodostettava oma mielipide. Nyt se on sitten nähty! Mielipide muodostettu.

Hyvää oli huoneistohotelli, jossa olimme. Ystävälliset ihmiset pääosin kaikkialla. Palvelu pelasi.

Kävimme Kirstin kanssa Evergladesin kansallispuistossa.Ajelimme airboatsilla suoalueella ja katselinne alligaattoreita luonnossa. Linnusto ja eri puulajit tekivät vaikutuksen. Hyvä veneen kuljettaja kertoili luonnosta, alligaattoreista ja linnuista.

Miamissa oli tarkoitus tasoittaa aikaero ja levätä. Siinä onnistuimme. Nyt olemme jo jenkkiajassa koko keholla. Valmiina opintoviikkoon.


Nyt tätä kirjoittaessani olemme jo Washington DC:ssa. Luentoviikko alkaa kohta. Tänään katselimme keskustan nähtävyyksiä: Valkoinen talo, Washington monumentti, Lincoln memorial ym. Kaikki saman puistoalueen sisällä. Kävelyä kilometreittäin kauniissa auringonpaisteessa. Parikymmentä astetta lämmintä; shortsikeli. Yhdessä päivässä ei paljoa ehdi katsella, mutta jotain kuitenkin. Huomenna jatkamme katselua vielä.

Vappuaatto:
Vuokrasimme auton ja ajoimme Pentagonin viereen. Totesimme, että iso on tölli ja varmaan paljon virkamiehiä sisällä. Aika ankean näköinen rakennus; en viitsinyt edes kuvaa ottaa.

Sieltä ajelimme Arlingtonin hautausmaalle. Kävimme J.F. Kennedyn haudalla katsomassa ikuista tulta. Ajattelutti, että Jacqueline Onassis Kennedy pääsi miehensä viereen haudalle kaikesta huolimatta.

Luin hautakivien nimiä ja laskeskelin vainajien elinvuosia; aika moni nuori on menettänyt henkensä jenkkien typeryyden takia. Niin monta turhaa sotaa niin monia valtioita vastaan. Miten tämä suuri kansa onkaan niin typerä, että uhraa niin monien kansalaistensa hengen?

Kävelimme varmaan sadasosan hautausmaasta ja näitä kiviä oli silmänkantamattomiin. Niin turhaa, niin turhaa!!

Ajelimme vielä Washingtonia ristiin rastiin ja tuntui, että nyt riittää vähäksi aikaa.
Nuoret lähtivät vielä jonnekin; varmaan johonkin shoppailemaan. Pitää alkaa keskittyä opiskeluun. Sehän on tämän reissun päällimmäinen tarkoitus.

Penningin hiljaisuudessa

Tulin eilen. Yksin. Kaksi kaveriani sairaina, kolmannella muita velvollisuuksia. Mutta yksin on hyvä olla. Taas kerran "hyvässä seurassa".

Aivan neitseellinen luonto. Aatos kertoi lunta tulleen parina päivänä yhteensä kymmenkunta senttiä.

Luonto on ikäänkuin puhdistunut. Kaikki jäljet luonnossa tuoreita. Jälkiä voi lukea tuoreeltaan.

Aamulla oli 24 pakkasta. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Odottelin lämpenemistä ja yhdeksän tienoilla olikin enää kymmenen astetta. Kelkalla liikenteeseen.
Rajamiehet olivat ajaneet pohjoiseen, joten etelän ura oli aivan koskematon.
Ajelin hissukseen...

Kettu oli mennyt pohjoispuolen metsään. Oli kulkenut rajauraa pohjoiseen pitkin Mollonmäen takaa yli sillan. Sitten lähtenyt kohti mökkiä.

Mollonmäen päällä oli upea näkymä. Kuin timantteja hanki täynnä. Kuva ei kyllä kerro puoliakaan.








Lähdin rajauralta länteen suota pitkin ja yllätyksekseni kelkkaa upotti yli 40 senttiä. Piti kaasuttaa aika kovaa, että pysyi liikkeessä. Kuukausi sitten oli hyvä ajaa, mutta nyt ei ollut kohvaa ollenkaan ja tuntui, että puuteria oli pohjaan asti.
Vanhoja uria ei ollut näkyvissä ollenkaan. Ajoin vauhdilla laavulle. Totesin, ettei yksin viitsi ajella missään. Voi tulla turhan hikinen urakka, jos uppoaa hankeen.

Palasin rajalinjalle ja samaa tietä mökille. Yhtään linnun jälkeä en nähnyt. Makasivatko kiepeissä vai missä olivat? Jäniksen jälkiä kyllä näkyi joka paikassa.

Terassilla oli jo lämmin. Laitoin kauransiemeniä pariin kohtaan hangelle ja istuin kiikkutuolissa kameran kanssa. Joitain lintuja tulikin paikalle.

Sattui mielenkiintoinen tapahtuma. Lintu-Ollin ruokintapaikalta vajaa kilometrin päästä kuului aika paljon korppien ääniä. Venäjän puolelta kuului monta räjähdystä peräkkäin. Kaikki korpit lähtivät räjähdysäänen suuntaan. Niitä meni monta kymmentä Venäjälle. Mikähän niille tuli? Ja miksi ne lähtivät ääntä kohti?

Aurinko paistoi ja nukahdinkin kiikkuun varmaan tunniksi. Oli taivaallinen hiljaisuus...

Kotiin kukkaissaarelta

Paluu arkeen on taas yhtä vaikeaa kuin aina. Kone tuli eilen lähellä puolta yötä. Satoi räntää ja tuuli. Odottelimme hotellin pikkubussia siinä räntäsateessa. Mieli teki kääntyä takaisin.

Madeira on tosiaan kukkaissaari. Nytkin, kun kevät on vasta alkamassa, kaikkialla kukkii jo lukemattomia lajeja. Ei vain hotellin pihassa, josta otin muutamia kuvia.

Miltähän siellä näyttää keväällä vaikka toukokuussa? Emme pääse näkemään Madeiran kevättä tänä vuonna, koska lähdemme katsomaan Floridan kevättä ennen vappua. Heinäkuussa menemme taas Madeiralle hääpäivää viettämään. Samalla "ihan pikkuisen" kalastan; on paras aika isoille kaloille.

Suomen kevät on viikossa mennyt eteenpäin. Tienvieren etelärinteet olivat jo osittain paljaina. Tiet sulina. Rapa roiskui. Päivä on pidempi. Silti paluu Suomen talveen parinkymmenen asteen auringonpaisteesta harmittaa. Olisin voinut olla pidempäänkin lämpimässä. Milloinkahan tulee aika, jolloin voi olla etelässä marraskuusta huhtikuuhun?

Madeiran lämmössä

Tulimme viime perjantaina uudelleen Madeiralle. Hieman arvelutti tulla maaliskuun alussa, koska tilastojen mukaan ilma ei ole ihan kesäisen lämmin. Mutta tilastot on tilastoja! Aurinko paistaa ja lämpötila on koko ajan ollut 18-20 varjossa, joten esim parvekkeella tulee liiankin kuuma istua; pitää käydä uimassa välillä.

Kuva parvekkeelta.



Olemme Pestana Promenadessa. Yhtiön uusimmassa hotellissa. Aivan meren rannalla. Madeirallahan ei ole hiekkarantoja. Rannat ovat kallioisia ja kivikkoisia, joten mereen ei ole asiaa. En kyllä menisikään. Hotellin uima-altaat riittävät hyvin uintiin.

Kaksi kirjaa luettu. Otin mukaan Henning Mankkellin kirjoja. Ovat helppoja lomakirjoja. Juoni on tarpeeksi vaihteleva eikä ennalta-arvattava. Ensin ahmin "Leopardin silmän" ja heti seuraavaksi "Italialaiset kengät". Seuraavana vuorossa on "Valkoinen naarasleijona".

Eilen kävelimme rantatietä kaupungin keskustaan. Ihan vain liikunnan vuoksi. Täällä kyllä saa kuntoilua, koska kadut ovat yhtä ylä- ja alamäkeä. Otin ohuen villapaidan harteille, mutta se oli liikaa illansuussakin. Paita kastui ilmankin, vaikka oli tuulinen keli. En kaipaa lomalla oikein mitään erikoista. Riittää, kun on lämmintä ja aurinkoista. Kirjoja riittävästi. Akkujen latausta. Kunnon yöunia ilman herätyskellon soittoa. Elämistä oman kehon, ei kellon rytmissä. Viime yönäkin heräsin klo kaksi lukemaan. Kirstikin heräsi samaan aikaan. Luimme tunnin ja jatkoimme unia. Kuitenkin heräsimme seitsemältä auringon nousuun aivan virkeinä.

Kirsti lähti kuntosalille; täällä hotellissa on hyvät uudet laitteet. Minä kirjoitan blogia. Kohta lähdemme aamu-uinnille ja sitten vasta aamupalalle.

Näin lataamme akkuja. Tätä varten tänne tultiin.

Luonnon hiljaisuus

Ajelin tänään hissunkissun Linkonevalle. Tuloksena kolmet eri jäniksen jäljet ja yhden teeren jäljet.

Oli aikaa miettiä syntyjä syviä. Viime päivinä olen miettinyt lempilaulajani kuolemaa. Whitney Houston kuoli aivan liian nuorena. Liian moni huippulahjakas laulaja ei kestä kuuluisuuden kiroja.
Liian kiireinen elämä. Luin viime viikonloppuna kirjan; "Sinulla on vain yksi elämä". Pekka Hämäläisen kirja. Puhutteli.

Elämä on tosiaan aika lyhyt. Miksemme eläisi sitä täysillä loppuun saakka?

Elämme kiireen keskellä ajattelematta itseämme. Onko kiire tosiaan niin todellista vai keksimmeko sen?
Voimmeko pysähtyä ja miettia, mikä on elämässä todella tärkeää?

Elätkö itsellesi vai toisille?

Nuorison kanssa

Edellisenä viikonvaihteena olimme kolmestaan Kristan ja Tuomaksen kanssa. Suunnittelimme tulevaa. Kävimme myös Penningin maisemissa kelkkailemassa. Etukäteen varoittelin, että kelkkailu umpihangessa on yhtä kelkan kaivamista kokemattomalla kelkkailijalla. Petrin kallion kupeessa vastaan ajoivat rajakurvarit ja juttelimme tavanomaiset kuulumiset. Kertoivat, että maastossa on hyvä ajaa, koska siellä on kohvakerros parinkymmenen sentin syvyydessä.

P

Laavulla tuuli aika kovaa, että vanhalla partiolaisella kului ainakin kuusi tulitikkua nuotion sytyttämiseen. Piti käyttää lumilapiota ja levyä, että saatiin kahvit keitetyksi.

Ajoimme umpihankea ja kuinka ollakaan; Krista ja Tuomas pystyivät selviytymään reissusta ilman kaivamista. Hyvä suoritus varsinkin, kun ajoivat kahdestaan, koska tuo musta kelkka uppoutuu todella helposti syvässä hangessa. Jos katsoo viimetalven kuvia, joissa Sampo kaivaa lähes kelkan syvyisestä hangesta kelkkaa esiin, niin ymmärtää tuon pelottelun kelkan kaivamisesta.

Nuorten kanssa oli todella kivaa! Teimme omaan tahtiin asioita ja viikonloppu oli todella hermoja lepuuttava.

Nyt uusi viikonloppu. Ja yksin Penningissä. Vein Kirstin Rukalle. Viettävät siellä perinteistä hiihtoviikonloppua Gråhnin Lailan kanssa. Ystävyys alkoi 70-luvulla opiskeluaikana Suomen Turussa. Laila on opiskelukaverini Erikin vaimo. Keväällä saamme toivon mukaan jonkun hyvän lintukuvan tänne blogiin. Tulemme kuvaamaan lintuja toukokuussa Erikin kanssa, jos vaan yhteistä aikaa järjestyy. Pakko järjestyä!

Kävin Linkonevalla kelkkailemassa. Aivan neitseellinen hanki. Mutta pettymyksekseni ei hiiren hyppyäkään missään. Viime viikonloppuna näkyi sentään riekkojen telaketjujälkiä useassa kohtaa, mutta nyt riekot olivat poissa. En kyllä mielelläni kelkkaile yksin umpihangessa. Koskaan ei tiedä, milloin kelkkaan tulee joku vika tai juutut jonnekin. Yksin on aika hankala saada kelkkaa pois hankalasta paikasta. Oli minulla sekä lumikengät että hyvä talja mukana. Sillä vetotaljalla saa kyllä vaikka auton siirtymään, kun vaan käyttää aikaa.

Tie tänne Penninkiin meni tukkoon yön aikana. Tuuli juoksutti tien lunta täyteen. Onneksi on auramies lähellä. Varmistin jo, että tulee sunnuntaina auraamaan tien, että pääsen pois.

Luin viime viikonloppuna Pekka Hämäläisen kirjan "Sinulla on vain yksi elämä". Kirja puhutteli kovasti. Olen lukenut viime vuosina lukuisia samanhenkisiä kirjoja. Kertoo ihmisten kiireestä ja siihen suhtautumisesta. Jo vuosia sitten hautasimme tänne Penningin lähelle kiireen. Sampo toi Penninkiin seinätaulunkin, jossa lukee, että "kiire on vain asenne."
Kun sen ajatuksen vain pystyisi AINA sisäistämään ja muistamaan. Ja jopa toteuttamaan omassa elämässä.

Siipien havinaa...

Kirsti etsi vanhoja valokuvia varastosta. Lähinnä tyttöjen lapsuuskuvia. Sanoi, että pitäisi joskus olla aikaa järjestellä nuokin johonkin järjestykseen.

Toi minullekin jotain kuvia tullessaan varastosta.

Kuvien takana on Tapsan kirjoittamana:"Rummukaisen veljekset sorsajahdin avajaisissa. Toimitettu Lassen 40-vuotispäivänä 24.9.1993."

Siis lähes 20 vuotta sitten. Bobbykin silloin kuvassa nuorena. Mekin vähän nuorempina...

Rummukaisen veljekset. En muista, mistä tuokin sanonta lähti liikkeelle. Varmaan siitä elokuvasta, jossa oli Rummukaiset. Otimme vielä tuon Tapsan mukaan ikäänkuin ottoveljekseksi. Näin meitä on neljä veljestä.


Kuvassa Valkosen Pekka tuo Tapsalta ja itseltään tuliaisiksi skeetampujan panoslaukkua. Siinä on erillinen pohjaosa panoslaatikoille ja yläosa muille tavaroille. Hyvä laukku! Käytössä vieläkin.

Hyviä muistoja! Elokuun 20.päivä oli aina metsästyskauden virallinen avajainen. Silloin kokoonnuttiin Puroniemeen isolla joukolla jo edellisenä iltana ikäänkuin "piippuja putsaamaan". Pidettiin savikiekkoammuntakisat. Pistooliammuntakisat ym. Saunottiin ja tarinoitiin. Pari päivää sorsastusta Kuusamojärven ruohikoissa. Iloista äijämeininkiä.


Viime syksynä harjoittelimme elokuun 20.päivän karhujahtia. Muuten sama kuvio, mutta vieraat hieman muuttuneet. Otettiin vahvistukseksi paikallisia karhumiehiä koirineen. Yritämme tehdä tästä uuden perinteen. Saas nähdä, saammeko kuviin joskus samat henkilötkin Raimoa ja Bobbya lukuunottamatta kuin 20 vuotta sitten? Vielä ovat kaikki muut hengissä.

Loppiainen

Päätimme olla Loppiaisviikonlopun ihan vaan kotona. Lueskellaan ja nautitaan siitä, ettei oikeasti tarvitse tehdä mitään. Ollaan vaan!

No Kirsti kutsuikin sitten kummityttönsä miehineen lounaalle, joten ei tästä tullutkaan "ihan vaan ollaan" viikonloppu. Mutta ihan sama!

Telkasta tulee koko päivän kestävä ohjelma Hurtigruten; laivamatkasta Norjan rannikkoa pitkin pohjoiseen varmaan Kirkkoniemeen saakka. Tuli matkustettua autolla Sampon ja Matin kanssa pohjoisesta etelään Lofooteille sama matka.



Nyt televisiosta katselen syrjäsilmällä samoja maisemia laivasta käsin. Upeita maisemia, mutta kun niitä on muutaman tunnin katsellut, alkaa kyllästyttää. Se on vähän sama kuin Roomassa; patsaita ja rakennuksia ihailee ensimmäiset tunnit, mutta kun niitä piisaa ja piisaa, niin niihin turtuu.

Silloinen äijämatka Utsjoelta Lofooteille oli kyllä ikimuistoinen. Ei aikataulua, ei edes varmaa tietoa, minne menemme. Ei pitänyt aluksi mennä edes Utsjoelle, mutta päätimmekin muuttaa suuntaa heti aluksi ja katsoa jäämeren rannikko ihan ylhäältä asti. Noin voi tehdä vain kolme pähkähullua "veljestä". Mennään minne nenä osoittaa ja tullaan pois sitten kun nenä näkyy. Mutta oli kokemusrikas pariviikkoinen. Voisin tehdä samanlaisen reissun uudestaankin jonnekin päin maailmaa. Ja taas ilman aikataulua ja ennakkosuunnitelmaa!

Muutenkin olen ajatellut todella ottaa enemmän aikaa itselle ja perheelle. Enemmän matkustelua, vähemmän työtä. Onhan tässä tullut tehtyä hampaita jo yli 35 vuotta. Ensimmäiset vuodet yli 60-tuntisia työviikkoja. Sitten vähitellen ymmärsin vähentää työn tekoa järkevälle tasolle. Nyt tuntuu, että voisi downshiftata tosissaan. Eiköhän kaikki saavutettavissa oleva ole jo saavutettu. Ihminen pärjää kyllä aika paljon vähemmälläkin.
Jos niin päättää.

Selailin aamulla joutessain lehtien mukana tullutta mainoskasaa. Kysyin Kirstiltä, että mihin maailma joutuukaan kaiken tämän elektronisen krääsän mukana? Mainokset täynnä kaikenlaista krääsää. Koko ajan tulee uusia elektronisia laitteita, joita ilman ihminen ei voi olla!?? Vai voiko? Voi, jos haluaa.

Paraskin puhuja; sanoo joku. Kieltämättä olen mennyt virran mukana tähän samaan krääsän keruuseen, mutta pikkuhiljaa pitää vaihtaa suuntaa. Alkaa uida vastavirtaan. Aika näyttää, pystynkö?