Kohti majavajahtia

Työviikko on mennyt nopeasti; tai ei mikään viikko, vaan alkuviikko. Olen kasannut tavaroita majavajahtiin.
Onneksi luonani kävi vanha metsästäjä, joka on ampunut monta majavaa. Kertoi juuri viime viikolla ampuneensa 26-kiloisen majavan. Kyselin ohjeita. Niitä tulikin roppakaupalla. Kuinka kannattaa sijoittua joella. Laittaa houkutuspuuta jokeen. Tuulensuunta, ym. Sitten kertoi seikkaperäisesti majavan nylkemisestä.

Kävi siis läpi koko majavanmetsästyksen. Sain todella seikkaperäisen oppitunnin vartissa.

En tiennyt, että Euroopan majava on Suomessa rauhoitettu; niitähän menemme metsästämään. Katselin Wikipediasta majavien levinneisyyttä ja miten Suomessa olevat Kanadan majavat ovat levinneet. Niitä Suomessa on paikoin ihan riesaksi astikin. Niinkuin Euroopan majavaa etelämpänä Eurooppaa.

Vielä huominen työpäivä ja sitten torstaina klo seitsemän kohti Viroa.

Honkavanhuksia ja metsän ihanuuksia

Aamulla lähdimme virittelemään Linkonevan ruokintapönttöjä. Kauraa pari säkkiä ja lumilapiot mukaan.
Uusi hanki paljasti kahdet riekon jäljet, pyyn, neljä-viisi jänistä ja yksi kettu. Ja yksi orava.

Iltapäivällä Aatoksen lähdettyä, lähdimme Sampon kanssa kiertelemään tilan tutkimattomia alueita. Hanki alkaa pikku hiljaa kantaa yhä paremmin, vaikka heti kohvan alla on vajaa metri pelkkää puuterilunta.

Kiertelimme ja kaartelimme alueella, pysähtelimme ja tutkimme metsää. Suunnittelimme metsänhoitotoimenpiteitä ja taukopaikkoja.

Kyllä taas kerran vanha museolynx näytti paremmuutensa. Ei kertaakaan kiinni missään kohtaa; sen kuin vain lirutteli pitkin hankia. Sampo tuli perässä Kanadan vauhtihirmulla, Catilla; piti olla todella varovainen, vaikka ajoi perässä jo ajettua jälkeä pitkin.

Sitten yhdessä mäessä  tuli stoppi. Catti upposi. Sampo kaivoi kelkan alta niin paljon, että lopulta puolukan varvut näkyivät ja kelkka oli upoksissa niin, että tuulilasi oli hangen tasalla.
Ensimmäinen yritys ei onnistunut vaan kaivu alkoi uudelleen.
Toisella kerralla sitten jo lähti, mutta lunta oli lapioitu pari kuutiota.

Taas kerran tuli havaittua, että olemme löytäneet luontoaarteen. Alue on siis täysin ojittamaton. Kun karttaa katsoo, niin alueemme ympärillä on kaikki metsät ja suot ojitettu, mutta meidän tilamme on täysin luonnontilassa.
Ja sellaisena se tulee pysymäänkin.

Tilan halki kulkee pohjois-eteläsuunnassa vanha poroaita. Jo lähes hajonnut. Löysimme kuitenkin todella vaarallisen kohdan. Juuri kelkka-ajajan kurkun korkeudella kulki rautalanka useiden tolppien varassa. Jos olisi ajanut huonossa kelissä niiden välistä, olisi saanut kurkkunsa poikki. Haimme pihdit ja poistimme sen giljotiinin. Sen jälkeen tarkastimme poroaidan eikä muita giljotiineja löytynyt.

Nyt vietämme Earth Hour hetkeä. Vain kynttilä ja takka loistaa. Muut valot on sammutettu.Hiljaisuutta.
Kyllä keho ja sielu nauttii, vaikka lihakset on kipeänä päivän riehumisen jälkeen.

Sampo löysi mielenkiintoisen "puuavioparin". Siinä kasvoi kaksi mäntyä hellässä syleilyssä. Puoliso oli jo kuollut; keloutunut, mutta leski jatkoi elämäänsä. Alkoi jo pikkuhiljaa keloutua hänkin ...

Näinhän tapahtuu myös ihmiselämässä. Kyllä luonnosta löytyy vaikka mitä kaunista, jos vaan malttaa katsella. Ilman kiirettä!

Väsynyt

Olen väsynyt! Mutta onnellinen... Päivä metsurina.

Sampo lastaa ...

Aatos kaataa puita

Päivän tuotos

Klapikasa tehtynä uudella klapikoneella

Siis fyysisesti väsynyt. Kroppa kipeä. Mutta sielu lepää. Oli hauska päivä. Lumessa uppurointia. Puita riittää, vaikka tehtäisi rovio pihalle ja poltettaisi jatkuvasti nuotiota. Kunhan vaan jaksetaan tuoda puut pihalle; siis kaataa, karsia ja nostaa rekeen ja ajaa pihaan!

Tänään tuotiin suunnilleen se määrä puita, mitä olemme polttaneet tänä vuonna. Siis yhtään ei jää vielä plussalle.

Ilta suunniteltiin syksyn karhujahtia...tulossa hyvä metsästyskauden avaus!

Kettutytöt

Kettutytöt tekevät eläinten suojelun nimissä suurimman eläinten tuhoamisen, mitä mieleen tulee. He päästävät minkkitarhoista minkkejä muka "vapauteen". Suurin osa niistä kuolee jo ensimmäisten viikkojen aikana nälkään, koska kukaan ei ole opettanut saalistamaan. Loput älykkäimmät jäävät tappamaan niin jäniksenpoikia kuin lintujakin. Kesällä ne tekevät hirveää tuhoa hävittämällä kanalintujen pesät. Näin kerran, kun minkki retuutti jäniksenpoikaa. Jänis oli paljon isompi, mutta hävisi silti pelin.

Kettutytöt ovat citypentuja. Yleensä nuoria, joilta puuttuu täysin elämän kokemus. He eivät ymmärrä mitään luonnosta. Tuskin ovat metsässä koskaan käyneetkään . Muka eläinten suojelijoita? Tyhmää sakkia kaikki!
On kivaa tuhota eläimiä ja ihmisten elinkeinoja muka eläinten suojelun nimissä.  Julkisuushakuisia nulikoita.

Miksi tämä vuodatus?

Koska Penningissäkin on paljon näitä Suomen luontoon kuulumattomia kettutyttöjen vapauttamia petoja. Ne häiritsevät luonnon tasapainoa hävittämällä kanalintujen pesiä ja jo kuoriutuneita avuttomia poikasia. Siksi!

Niin hyvin kuusen alle  naamioitu loukku, ettei erotu kuvasta

Eilen viritimme kaksi minkkiloukkua. Loukun sisään kalaa ja jokivarteen pyytämään. Näitä kettutyttöjen vapauttamia hirviöitä. Näin me teemme oikeaa eläinten suojelua. Me luonnossa liikkuvat ja luontoa tuntevat ihmiset.

Kelkkasafaria ja selkäsaunaa

Olen kuin tappelussa ollut; ja vielä sekahaloilla hakattu. Oltais edes käytetty koivuhalkoja!
Siis tuntemukset tulivat liki 100 km kelkkailusta...

Nyt ymmärrän vielä vähemmän niitä, jotka ajelevat kelkkareittejä satoja kilometrejä joka viikonloppu. Miksi ja mitä hauskaa siinä on?

Tutkimme kelkkareitin Penningistä järvimökille. Rajakurvarit kertoivat, että Pitkäperästä on sellainen avattu. Siis eväät mukaan ja tutkimaan. Jos vaikka joskus tulisi tarve päästä Puroniemeen; vaikka lumituisku tukkisi tien ja auraajaa ei saataisi.

Kuutisen kilometriä rajalinjaa pohjoiseen ja silloin olimme Pitkäperässä. Ei sieltä mitään kunnon reittiä löytynyt, mutta oli siitä jotkut ajaneet länteen päin pitkin järvenselkää, joten sinne vaan.

Välillä piti katsoa gebsistä, missä mennään. Muojärvi on uskomattoman iso järvi. Hankala hahmottaa, minne olisi pitänyt mennä. Kompassi unohtui tietysti kotiin ja karttana vain kännykän kartat; hyvät sellaiset, koska siinä on Fluffyn tutkapantaohjelma. Kirkkaassa auringonpaisteessa  hiukka hankala katsoa.

Kerran ajoimme monta kilometriä harhaan, kun lähdimme seuraamaan väärää jälkeä. Vei kaartaen lopulta suoraan etelään, vaikka olimme menossa länteen. Samalla harharetkellä ajoimme sohjoon, joka oli tullut parista uveavannosta. Oli pikkuista vaille, etten jäänyt kiinni museolynxillä. Tehot loppuivat.

Pelkäsin etukäteen Muojärven ja Kuusamojärven välistä salmea, koska siellä on virtapaikka. Onneksi vastaan tuli virallisen reitin punaiset viitat, joten pelko poistui. Pysähdyimme ihmettelemään Ollinkylän lomakeskuksen kartan ääreen, missä mahdamme olla. Kohta meitä tervehti talon rouva ja kyseli, olimmeko eksyksissä. No emmehän me ole koskaan eksyksissä; joskus vaan menee pari kolme päivää löytää kotiin.

Sanoimme, että yritämme päästä Kuusamojärvelle. Neuvoi iloisena reitin ja matka jatkui.

Puroniemen laiturin vierestä ajamme yleensä kelkalla ylös. Tosi jyrkkä kohta. Vanhasta muistista ajoin Catilla siihen vauhtia hiljentäen ja siinä kelkka istui kuin Junttilan paska. Eihän tänä talvena kukaan ole siitä ajanut, koska olemme olleet koko ajan Penningissä. Sampo kaivoi varmaan puoli tuntia. Säälii  veljensä leikattua selkää. Ajoin sillä aikaa reittiä pihaan niemen kärjestä ja tein uraa, jota pitkin hinaisin Catin irti. No lähtihän se kolmannella yrityksellä irti.

Marketta oli tehnyt kolmen ruokalajin lounaan. Ah, niin hyvää! En ole ennen syönyt niin valtavaa lihapullaa; sanoin yhtä lihapullaa, koska se oli oikeasti lihamurekepulla 300g. Hyvää ja tosi miesten ruoka; pekonia ja smetanaa sisällä.

Hirveitä bensarosvoja nämä kelkat. 30 litraa sadalla...kyllä tuli hiilijalanjälkiä!

Keskiviikko

Keskiviikkona viikko on kääntynyt. Ajatukset siirtyvät jo Penninkiin.  Huomenna lähden taas sinne ajelemaan heti kohta puolen päivän jälkeen.

Koko viikon aurinko mollotti siniseltä taivaalta niin täällä kuin Kuusamossakin. Minun tuurilla sää muuttuu juuri viikonlopuksi ja on luvassa pilvistä säätä. Onneksi Foreca on erehtynyt noissa säätiedotuksissaan paljon. Toivottavasti erehtyy nytkin.

Suunnitelmissa on etsiä kelkkareitti Penningistä Puroniemeen. Ovat avanneet reitin ihan Penningin läheltä rajavyöhykettä pitkin kohti Kuusamojärveä. Olen ajellut kalassa ollessani vesireitin joskus kymmenen vuotta sitten, mutta talvella näkymät ovat ihan erilaiset. Toivottavasti jotkut ovat ajelleet reitin auki. Viime viikollahan tuiskutti pari päivää ja lumi peitti kaikki jäljet.Olemme umpihankien kulkijoita, mutta on ihan kiinnostavaa etsiä reitti järvimökin ja erämökin välillä.Järvellä umpihangella ajaminen on riskaapelia, koska emme tiedä virtapaikkoja emmekä sitä, onko jossain kohdassa vesi noussut jäälle.Siispä mieluummin ajellaan varmoja reittejä. Lapiot mukaan ja vielä vinssi ja hinausköyttä pitää kuitenkin ottaa mukaan, jos vaikka eksytään reitiltä.

Aika tarkkaan 40 km suuntaansa. Marketta on luvannut tarjota keittoa Puroniemessä ja sitten vain paluumatkalle. Sen luulisi olevan jo helppoa.Emme pidä matkalla kiirettä...katsellaan ja pysähdellään. Kahvit ja eväät mukaan ja ehkä varabensaa, kun emme tiedä kelkkojen tarkkaa kulutusta. Niin paljon kelistä kiinni.

Muita suunnitelmia ei olekaan. Tietysti Penningissä liikutaan ja katsellaan kevään tuloa ja eläinten liikkumista.

En kyllä muuta tarvitsekaan hyvään viikonloppuun!

Aatos

Meillä on ilo tuntea Aatos. Ystävyys alkoi sattumalta, kun parikymmentä vuotta sitten Elorannan kämppää rakennettiin. Aika usein sattumat ovat parhaita elämän käännekohtia. Elorannan kämppää rakennettiin Likolammen rantaan. joen yläjuoksulle varmaan neljän kilometrin päähän Penningin kämpästä.  Silloin Aatos oli vielä työelämässä; rakensi mitä vain. Muut tekevät mitä osaavat, Aatos tekee mitä haluaa!

Aatos on herrasmies isolla kirjaimella. Ei sano koskaan pahaa sanaa kenestäkään. On pyyteetön. Todella aito IHMINEN. Aatos tuntee "kaikki" Kuusamossa. On meille ihan elintärkeä ihminen. On ikäänkuin linkki paikallisiin kuusamolaisiin. Luo tuttavuuksia puolin ja toisin.

Aatoksen kanssa on kiva metsästää. Neuvoo sopivasti, kun on kokemusta kymmenien vuosien varrelta. Ei tyrkytä tietoa; kertoo vain asioita myhäillen. Parempaa eräkaveria saa hakea....

Viimeistä päivää...

Uskomattomia nämä nykyajan laitteet! Tuo kuva on riistakameran ottama kuva. Kamerassa on neljä pikkupatteria ja kamera on ollut tuiskussa ja pakkasessa yli neljä kuukautta. Oletin, että patterit olisivat tyhjät, mutta kamera otti vielä kuvan Samposta, kun haki kameran. Käytettiin valvontakamerana Penningin pihassa. Kamera ottaa myös videokuvaa ja käynnistyy automaattisesti liiketunnistimella. Eikä edes ollut kallis. Siirretään takaisin riistakameraksi johonkin sopivaan paikkaan vaikka jäniksiä kuvaamaan.Kamerassa on päiväykset päin prinkkalaa; pitää ohjelmoida kohdalleen.

Eilen käytiin pilkillä Penninkijoella. Luultiin, että jäätä olisi vain hiukan, mutta joen leveässä osassa jäätä oli ainakin 40 cm. Lunta kuten kuvasta näkyy. Olen varma, että johonkin aikaan vuorokaudesta siitä saa kalaa. Nyt ei saatu mitään. Mutta katsotaan keväämmällä.

 Päivän ohjelmassa oli työtason teko. Urbaanierakko halusi ATK-huoneen ja sille työtason. No tuumasta toimeen!

Pöytä rakennettiin laudoista , jotka sahattiin terassilla.

Urbaanierakko sai työpisteensä. Meidän pikkumökki ikäänkuin kasvoi silmissä, kun ATK nurkkaus saatiin tehdyksi. Hyvin toimii...
Voi kirjoittaessaan katsella luontoa ja auringon nousua. Ikkuna on itään. Veli venäläinen katselee tornistaan vajaan kilometrin päästä.





Kymmenen päivää sitten ajattelin, että lomaa on paljon. No nyt tuntuu viimeisenä iltana, että mihin ne päivät katosivat. Paljon tehtiin pikkujuttuja erakkoveljeni kanssa. Suunnittelematta ja kehon käskyjen mukaan. Oli todella nautinnollista olla pikkuveljen kanssa erakkoutta opettelemassa. Kummallakaan ei ollut aikatauluja; hiukan naureskellen kyllä huomauttelin tuolle ADHD veljelle, että voisi vielä hidastaa elämistään. Nyt loppuviikolla, siis tänään, oli ensimmäiset merkit, että osaa.  Katsotaan ensi viikonloppuna. Käyn tekemässä neljä työntäyteistä päivää ja sitten taas luontoon nauttimaan. Alkaa olla kevättä rinnassa...linnuillakin!

Lumisadetta ja aurinkoa

Vaikka ollaankin täällä eräkämpällä, seuraamme netin kautta  Japanin maanjäristystä ja tsunamia. Taas kerran tulee todistettua, että Suomi on hyvä maa asua. Riski tuon kaltaiseen katastrofiin on Suomessa aika pieni.

Täällä ollaan kuin herran kukkarossa.

Lunta hipsuu ja aurinko paistaa pilviharson läpi. Aamu on ollut rauhallinen; on vötkyilty vain sängyssä. Syöty aamupalaa. Kohta tehdään yksi työpöytä laudoista. Sitten iltapäivällä käymme katselemassa, onko metsän eläimet liikkuneet lumimyräkän jälkeen. Nyt on jo rauhoittunut tämä ADHD erakkokin eli veljeni.

Viikonlopun rauhaa...

Iltanuotiolla

Monta auringon nousua tuli syksyllä katsottua Linkonevalla. Tulimme pimeällä ja laittelimme hissukseen aseet , kamerat, kiikarit ja teetarpeet paikoilleen.

Sitten vain istuimme hiljaa ja odotimme päivän nousemista. Ensin tulivat pikkulinnut ja sitten teeret. Pillillä saimme ne vastaamaan ja tulemaan lähemmäksi.

Upeita aamuja!


Veljeni, siis tämä ""erakko ADHD", joka ei näköjään rauhoitu millään, ehdotti iltanuotiota laavulla. Vastustelin, koska olin lukemassa romskua. No pitihän lopulta lähteä, kun uhkasi lähteä yksin. Lähti jo edeltä ja kun saavuin laavulle, siellä oli jo hyvät tulet. Siinä katsoimme auringon laskua ja rupattelimme. Päätettiin joku kerta tehdä rakovalkea ja jäädä yöksi. Sopivia keloja löytyy joka puolelta Penninkiä. Olisi taas yksi hyvä kokemus lisää.

Ajelimme täydessä pimeydessä metsän halki mökille. Oli jo yksi riekko tehnyt telaketjujälkeä hangelle. Koko päivän tuiskutti niin, että kaikki jäljet oli poispyyhitty. Kuin liitutaulu olisi pyyhitty puhtaaksi. Kaikki metsän eläinten kujeet taas näkymättöminä. Uusi seuranta alkaa taas.

Urbaanierakko

Veljeni ryhtyi erakoksi aluksi kokeeksi viideksi viikoksi. Syksyllä kokeilee sitten jo neljää kuukautta.

Ihan hyvä! Niin minäkin tekisin, jos omat liki 1000 asiakastani sen hyväksyisivät. Tiedän, että tulisi potilaskato sen jälkeen.  Asiakkaat olettavat, että olen tavoitettavissa kaiken aikaa. Siksi en vielä pysty jäämään erakoksi. Ehkä joskus…

Erakko. Millainen ihminen hän on? Erakosta tulee mieleen sellainen parrakas, hiukka haiseva mies. Asuu kämpässä, missä ei ole sähköä, ei vesi tule eikä mene. Lämmittää puilla mökkiään. Katse hieman pälyilevä.

Nykyerakko Sampon tapaan: Asuu pikku saunamökissä (tai välillä tilavassa hirsihuvilassa, jossa kaikki nykyajan mukavuudet), lämmitys pääasiassa sähköllä, nettiyhteys mokkulalla, kommunikaattori tietysti, ei näkyvää radiota, mutta kommarin kautta kyllä. Tv- uutiset suoraan kännykkään.  Pihassa moottorikelkkoja jonossa, mistä valita kelin mukaan. Sellainen on nykyajan urbaanierakko.

Niin minäkin olisin! Voihan sitä olla erakkona nykyihmisen tavoin. Voi unohtaa arjen kiireet ja kellon kanssa elämisen. Voi elää oman kehonsa kanssa tasapainossa ilman kelloa. Vain aurinko rytmittää aikaa ja keho kertoo milloin syödä ja nukkua. Sekin on jo jotain. Nykyajan erakoitumista.

Maalikylällä käydään vain pakosta. Kahvi loppu tai suola. Ihan sama. Pärjää ilmankin pitkän aikaa. Jos edes yrittää tulla toimeen vähemmällä ja käy maalikylillä harvemmin.

Olen monesti miettinyt, kuinka vähällä ihminen tulee toimeen? Todella vähällä! Pottuja säkki nurkkaan. Vähän kalaa särpimeksi. Kahvi on jo luksusta. Leipää itse leipoen.  Voita hiukka. Siinä tärkeimmät. Kaikki muu on tottumuksen mukanaan tuomaa.

Vaatteita nykyihmisellä on koko loppuiäksi kaapit täynnä. Kenkiä samoin. Kaikkea yllin kyllin!

Siksi olisi helppoa siirtyä erakoksi. Mutta mitä sanoisivat ystävät? Osa pitäisi hulluna, osa olisi kateellinen.

Kynnys astua erakoksi vaatii rohkeutta. Kynnyksen yli astuminen vaatii suunnittelua ja asennetta. Oikeaa asennetta elämää kohtaan. Miksi elämme toisten ehdoilla; miksemme omilla ehdoilla. Itsehän elämäämme elämme. Miksi siis eläisimme sitä elämää muiden ehdoilla?

Odotan päivää päästä erakoksi. Urbaanierakoksi!

Lumimyräkkää

Aamu alkoi lumimyräkällä, joka tuntuu vain jatkuvan. Sampo kävi tutkimassa maisemia. Tie Penninkiin on jo tukossa. Nyt olemme lumen saartamina, rauhassa, kaukana kavala maailma.

Sampo lähti käymään Linkonevalla museolynxillä. Varma kulkija umpihangessa. Jäin korjaamaan lasikuidulla Lynxin tuulilasia. Enää ei  saa varaosia tuohon museoesineeseen. Pitää korjata vanhaa. Kun sain korjatuksi alareunan, niin se alkoi valua alaspäin. Piti kehitellä tölkeistä "muotteja, että lasikuitu alkaisi kovettua ja pysyisi paikoillaan. Nyt tulee paljon jälkihiontaa. En todellakaan pääsisi Bellalle lasikuitutöihin tuolla työnäytteellä, mutta asiansa ajaa vanhassa Lynxissä. Tuulilasia tarvitaan vain reittiajossa; ohjaa tuulen yli. Tavallisesti tuolla museokapineella vain vurritaan umpihangessa ja silloin tuulilasista on enemmän haittaa kuin hyötyä.



Laitoin kamiinaan tulet; ei lämmön takia, mutta tunnelman. Kohisee tuossa vieressä ja ulkona myrskyää.
Mikäpä täällä ollessa?

Polttopuita

Päivän ohjelmassa ei ole muuta kuin reellinen polttopuita laavulle. Helppo juttu! Klapit rekeen ja baanalle. Mollonmäessä lähti kolme riekkoa aivan uran vierestä lentoon. Hyvä! Niitä on sittenkin ja jos kesä on suotuisa, niin syksyllä niitä on jo paljon enemmän. Poikueessa helposti jopa kymmenen poikasta, joten syksyllä niitä nähdään hyvässä lykyssä yli 20.

Ajelimme ja pysähtelimme pari tuntia puiden viennin jälkeen.
Upea auringon paiste. Tuulikin niin leppeää...ihan kuin kesällä. Ainakin melkein.
Ilves oli mennyt etelätien yli ja länsitien yli oli mennyt kettu. Molemmat ottavat osansa muutenkin vähäisistä kanalinnuista, mutta sehän on luonnon normaalia kiertokulkua. On hyvä, että kaikkia lajeja löytyy Penningistä. On monimuotoista riistaa kuin on monimuotoista metsääkin pitkän ajan kuluessa.

Ilves

Kettu

Sampo kertoi löytäneensä hyvän mäen ja sen edessä olevan suon. Lähti näyttämään. Lähti ajamaan "suolle" ja sain huutamalla pysähtymään. Onneksi! Olisi ajanut suoraan jokeen. Penninki ei ole Sampolle niin tuttu, koska ei ehtinyt syksyllä kierrellä eikä metsästää. Itse alan olla jo aika tutuilla saloilla. "Suo" tosiaan näytti suolta. Kuka tahansa kelkkailija olisi upottanut kelkkansa koskeen, joka on varmasti vain lumen peittämänä ja ilman kunnon jääkerrosta.

Sampo lähti käyttämään Vilmaa eläinlääkärissä. Pissii verta, siis Vilma, mutta on muuten aivan terveen tuntuinen. Virtsatietulehduksen lääkkeet eivät näy auttavan. Lähdin vielä yksin kierrokselle luontoa tutkimaan. Itäväylää laavulle ja länsiväylää takaisin. Ajattelin, että tulen takaisin joen eteläpuolta aivan itärajalle. Se reitti ei ole vielä tarpeeksi leveä. Ja niinpä toinen suksi haukkasi paksuhkon koivun väärälle puolelle ja siinä sitä sitten olin. Perä upposi pohjaa myöten. Telkkusin varmaan puoli tuntia kelkkaa ylös, ennenkuin pääsin takaisin mökille. Oppia ikä kaikki taas kerran. Onneksi oli lapio mukana. Pitää laittaa vakiovarusteeksi kaikkiin kelkkoihin. Vinssikin olisi hyvä juttu. Nyt se on vain museolynxin varusteena; kelkassa, joka ei koskaan jää kiinni. Pitänee siirtää vinssi Cattiin.

Odottelen Sampoa kylältä. Sauna valmiina ja kamiinassa tuli. Hiljaisuutta, Vain seinäkello tikittää...

Pöllimehtää

Kun tulimme Sampon kanssa Linkonevalta, missä keitimme nokipannukahvit, ajoimme joen toiselle puolelle ja katselimme mökkiä toist puolt jokkee. Vieressä oli Aatoksen tekemä pöllipino.  Tuli puhetta, että lapioidaan tuo pino näkyviin. Ei kun tuumasta toimeen ja pino oli Sampon toimesta pian näkyvissä. Älä hullua yllytä!
Sampo sanoi, että eiköhän siirreta saman tien pino pihaan? Hain reen ja parilla kuormalla pino siirtyi pihaan.

Itse asiassa Sampo teki työn, eli nosteli pöllit rekeen ja minä vain ajoin ne pihaan. Mutta hyvä, kun tuli tehdyksi. Joku päivä sitten pätkimme pinon ja taas on yli kuutio puita, mitä polttaa.

Jälkiä lumella...

Näätä etsi ravintoa joelta suolle asti

On ollut niin mukavaa ja paljon tehtävää, että blogikin on jäänyt taka-alalle.
Olemme tehneet Sampon kanssa jälkiä lumelle eli uria pitkin ja poikin Penninkiä. Sitten ajelimme seuraavana päivänä niitä uria pitkin hissun kissun ja tarkkailimme luontoa. Yöllä oli satanut juuri sopivasti uutta lunta, että tuoreessa lumessa näkyi hyvin eläinten jäljet.

Jänis tullut lumipatsaan läpi

Teeri etsii piilopaikkaa

Kohti uusia alueita

Eilen kävimme allekirjoittamassa uuden alueen vuokrasopimuksen. Saimme Yhteismetsältä vuokratuksi 108 ha alueen meidän tilan länsipuolelta.Eteläraja samassa tasossa ja lännessä rajoittuu Tammelantiehen.Taatusti hyvää metsästysmaata. Lähdemme iltapäivällä katsastamaan, mitä tuli vuokratuksi. Varmaan lukija naureskelee, että hulluja nuo, kun ostivat ensin metsää ja sitten vasta katsoivat millaista. Samoin vuokraavat lisää metsää ja sitten vasta menevät katsomaan.

No eihän asia ihan niin ole. Kyllä aika tarkkaa karttatyötä tehtiin ennen metsänostoa ja nyt ennen vuokraamista. Vuokra-alueen yläosassa jopa yksi päivä metsästettiin edellisen vuokraajan luvalla. Mutta alue on niin iso, että menee monta syksyä ennenkuin alue on tuttu. Nyt talvella pääsee kelkalla aika nopeasti tekemään yleisarvion metsätilasta. Talvella voi katsella riistaeläinten jälkiä ja katsella, missä kohtaa ne yleensä viihtyvät.
Alueella on neljä lampea. Pitää olla varovainen lampien suhteen, koska niillä voi olla sohjoa ja kelkat juuttuvat.

Isoimman lammen vedet virtaavat meidän joen kautta Venäjälle. Puhun meidän joesta, vaikka oikeasti se on kalastuskunnan, mutta yli kilometrin joki kulkee meidän metsän kautta sinne Venäjälle. Tuntuu se siis "meidän joelta".

"Meidän"joki kuvattuna rajavyöhykkeen sillalta mökille päin

Venäjä näkyy 300m päässä. Kuva sillalta.

Tänään on ollut oikea luppopäivä. Vain lueskelua ja lintujen tarkkailua. Nyt löysivät jo pikkulinnutkin talipallot.Suunnittelen korjaavani museokelkan kuomun. Ei vain ole tarvikkeita, mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.
Odottelen Sampoa ja sitten päästään maastoon. Niin hullu en sentään ole, että lähtisin yksin seikkailemaan kelkalla. Aina voi sattua jotain. On hyvä, että ollaan liikkeellä kahdella kelkalla.Aurinko paistaa ja lämpötila lähes nollassa. Lintujen laulua kuulin täällä ensimmäistä kertaa nyt talvella.

Kelkkakaupassa

Kävimme Sampon kanssa kelkkakaupassa. Samassa, missä myivät minulle kelkan ilman pakkia. Naureskeltiin siellä myyjän kanssa tapahtunutta. Olisi tarjolla hyvä vaihtari, joka tulee huomenna. Olisi nelitahtinen ja suomalainen Lynx. Pyytävät niin paljon välirahaa, että taidetaan pitää myös se pakiton kelkka. Tuntuu, että annetaan ilmaiseksi hyvä kelkka; vain pakki puuttuu. Kyllähän se pakiton kelkka menee keväällä, kun reitit on jo ajettu. Vanha museolynx ja uusi Lynx tekee reitit ja sitten catilla vaan ajellaan valmiita reittejä.

Huomenna tulee Kirsti, Krista ja Kristiina hiihtolomalle. Minun pitäisi kai siirtyä järvimökille, mutta kun siellä aamulla kävin, niin nyt jo keljuttaa. Telkkari pauhaa ja hälinä alkaa OIKEASTI hermostuttamaan. Kaipaan vain hiljaiseloa. Yksin tai pienellä porukalla. Ei televisiota, ei radiota. Vain seinäkello tikittää...

Kevät tulee kohisten...räystäät jo tippuvat aurinkoisena päivänä, kuten tänään. Kuukkelit ja yksi tikka löysivät talipallot, jotka Aatos laittoi pari viikkoa siten. Ostimme jo niitä lisää; tuntuu maistuvan kevättä ja pesimistä odotellessa. Kuukkelit alkavat pesimisen jo näitä aikoja; ihme, että vielä pyörivät pihassa. Ne pesivät syvissä metsissä.

Kirjoitin joskus aiemmin siitä kiireen hautaamisesta. Sampo löysi Penninkiin hyvän seinätaulun , johon tänään laittoi kehykset. Armi Ratian sanoin: "Kiire on vain asenne". Olen täsmälleen samaa mieltä!

Lomaa ja rauhaa

Pääsinhän lopulta tänne Penninkiin. Hain Fluffyn järvimökiltä; veljeni perhe oli sitä hoitanut neljä päivää. Bianca tuli kotoa mukanani. Olen jo saunonut ja kamiinassa  on jo hiillos. Vain kello tikittää ja kamiina ääntelee, kun metalli laajenee. Hiljainen tulen kohina taustalla. Tätä kaipasin ja tätä nyt sain.

Isäni kysyi soittaessaan, että enkö pelkää? Mitä minun pitäisi pelätä? Mörköjä? Rajaloikkareita? Susia?
Vastasin, etten osaa täällä mitään pelätä. Ovet on auki molemmin puolin mökkiä koko vuorokauden ympäri. Jos joku haluaa tulla, niin ovet on auki. Tervetuloa! Kukapa tänne oikeasti tulisi? Ei kukaan. Siksi en pelkää.
Vanhemmiten pelko on mennyt pois. Kirjoitin aiemmin , kuinka olin yksin Toskalilla hirmuisessa myrskyssä. Se varmaan teki minusta aika pelkäämättömän. Ajattelen, että jos jokin on tullakseen, niin tulkoon. Vain sitä pelkään, etten ehdi tekemään kaikkea kivaa, mitä olen suunnitellut tekeväni. Aika taitaa loppua kesken.
Siksi olen jo joitain vuosia sitten päättänyt, etten enää koskaan (älä sano ei koskaan ja taas sanon) sano, että teen jonkun kivan asian "sitten eläkkeellä". Se on silloin myöhäistä. Tee kaikki asiat heti, kun tulee mieleen! Älä odota "sitten eläkkeellä". Ei sinusta ole enää niiden asioiden tekijäksi "sitten eläkkeellä". Ja voit kuolla vaikka huomenna. Tai tänään!

Pyysin tunti sitten keskimmäistä veljeäni Petriä majavajahtiin Viroon kuun vaihteessa. Ilokseni vastasi myöntävästi samoin kuin pitkäaikainen ystäväni Tapsa, joka lupautui jo kaksi tuntia sitten samaan jahtiin.
Siksi hyvä, että molemmat ovat vähän sitä tyyppiä, että "sitten eläkkeellä'". Toisaalta Tapsa on juuri päässytkin eläkkeelle, joten hän lähtee miukaan "sitten eläkkeellä" eli nyt. Ihan upea juttu!

Aika kuluu ja täällä Penningissä on miljoona asiaa, jotka olen ajatellut tehdä juuri nyt. Ei "sitten eläkkeellä".
Toivottavasti ehdin tehdä edes osan!

Huomenna , toivon mukaan, löydämme kelkan, jossa on pakki ja joka sopii meidän kelkkaihanteeseemme. Ihan oikea poromiesten kelkka ilman pröystäilyjä ja ilman hirmuista moottoria. Sellainen kelkka, joka kulkee umpihankea hissukseen madellen. Kääntyy hyvin eikä ole liian painava.

Sellaista huomenna etsimme...sitten kun saan viestin Sampolta, että on herännyt ja valmis maalikylille. Sovimme, että ilman mitään aikataulua. Kumpikin herää varmaan auringon noustessa, mutta näin lomalla tekee  mieli usein loikoilla aamupalan jälkeen ja lukea romskua vaikka puolille päivin  Lähdemme, kun molemmista siltä tuntuu....jos tuntuu? Askel  kerrallaan...

Huomenillalla jo Penninkiin

Kyllähän tuo työviikko on jo paremmalla puolella. Enää huominen ja sitten kymmenen päivää hiihdellen ja kelkkaillen Kuusamossa. Tulen olemaan varmaan aika paljon Penningissä. Yritän unohtaa hampaat ja keskityn luonnon ihailuun. Puitakin varmaan teemme Sampon kanssa ainakin laavulle. Siellä odottaa Aatoksen kaatamat puut, jotka olivat laavun lähistöllä.Nyt pinossa propseina laavun vieressä. Toinen sahaa ja toinen pilkkoo. Kuivuvat hyvin kevätauringossa laavun toisessa reunassa.

Kaurojakin kuskaamme linnuille Linkonevalle. Pitää kaivaa ruokintapöntöt lumesta esiin ja täyttää kauralla.

Pöntöt vietiin viime talvena Linkonevalle

Luettelen tässä suunnittelemiani töitä, ei kun harrastuksia,  veljelleni, joka on kieltänyt suunnittelemasta mitään hänen päänsä menoksi. No potut pottuina! Tyhjensin sen paskahuussin, jota Sampo suunnitteli tyhjennettäväksi YHDESSÄ.:)

Vain pakki puuttuu!!

Vaihdamme toisen kelkan, koska muuten metsämme harvenee turhan paljon. Joka reissulla joudumme katkomaan puita, koska kelkasta puuttuu pakki. Minun vikani, koska en kysynyt ostaessani  onko pakkia. Jälkeenpäin soittelin myyjälle ja valitin pakin puuttumisesta. Sanoi nauraen, että miksi et kysynyt, onko siinä pakkia. Ei kai se hänen vikansa ollut? Ei tullut mieleenkään, että pakittomia kelkkojakin on. No tyhmästä päästä kärsii sekä selkä että Penningin metsä. Haluaisimme mieluiten pitkätelaisen työkelkan; samantyylisen kuin yli 20 vuotta vanha Lynx 250. Museokelkka jo, mutta paras kelkka umpihangessa. Kulkee kelissä kuin kelissä ja kääntyy melkein miten vain. Paljon ei siihen kyllä investoida, koska käyttö on niin vähäistä.

Tätä ei vaihdeta! Museokelkka Lynx 250 Syncro

Lupaa loistavaa ulkoilukeliä koko ensi viikoksi. Kirsti, Krista ja Kristiina hiihtelevät Rukalla varmaan sekä mäessä että murtsikkaa. Me Sampon kanssa vain umpihankea Penningissä. Ai että odotan jo sinne pääsyä...