Pääsinhän lopulta tänne Penninkiin. Hain Fluffyn järvimökiltä; veljeni perhe oli sitä hoitanut neljä päivää. Bianca tuli kotoa mukanani. Olen jo saunonut ja kamiinassa on jo hiillos. Vain kello tikittää ja kamiina ääntelee, kun metalli laajenee. Hiljainen tulen kohina taustalla. Tätä kaipasin ja tätä nyt sain.
Isäni kysyi soittaessaan, että enkö pelkää? Mitä minun pitäisi pelätä? Mörköjä? Rajaloikkareita? Susia?
Vastasin, etten osaa täällä mitään pelätä. Ovet on auki molemmin puolin mökkiä koko vuorokauden ympäri. Jos joku haluaa tulla, niin ovet on auki. Tervetuloa! Kukapa tänne oikeasti tulisi? Ei kukaan. Siksi en pelkää.
Vanhemmiten pelko on mennyt pois. Kirjoitin aiemmin , kuinka olin yksin Toskalilla hirmuisessa myrskyssä. Se varmaan teki minusta aika pelkäämättömän. Ajattelen, että jos jokin on tullakseen, niin tulkoon. Vain sitä pelkään, etten ehdi tekemään kaikkea kivaa, mitä olen suunnitellut tekeväni. Aika taitaa loppua kesken.
Siksi olen jo joitain vuosia sitten päättänyt, etten enää koskaan (älä sano ei koskaan ja taas sanon) sano, että teen jonkun kivan asian "sitten eläkkeellä". Se on silloin myöhäistä. Tee kaikki asiat heti, kun tulee mieleen! Älä odota "sitten eläkkeellä". Ei sinusta ole enää niiden asioiden tekijäksi "sitten eläkkeellä". Ja voit kuolla vaikka huomenna. Tai tänään!
Pyysin tunti sitten keskimmäistä veljeäni Petriä majavajahtiin Viroon kuun vaihteessa. Ilokseni vastasi myöntävästi samoin kuin pitkäaikainen ystäväni Tapsa, joka lupautui jo kaksi tuntia sitten samaan jahtiin.
Siksi hyvä, että molemmat ovat vähän sitä tyyppiä, että "sitten eläkkeellä'". Toisaalta Tapsa on juuri päässytkin eläkkeelle, joten hän lähtee miukaan "sitten eläkkeellä" eli nyt. Ihan upea juttu!
Aika kuluu ja täällä Penningissä on miljoona asiaa, jotka olen ajatellut tehdä juuri nyt. Ei "sitten eläkkeellä".
Toivottavasti ehdin tehdä edes osan!
Huomenna , toivon mukaan, löydämme kelkan, jossa on pakki ja joka sopii meidän kelkkaihanteeseemme. Ihan oikea poromiesten kelkka ilman pröystäilyjä ja ilman hirmuista moottoria. Sellainen kelkka, joka kulkee umpihankea hissukseen madellen. Kääntyy hyvin eikä ole liian painava.
Sellaista huomenna etsimme...sitten kun saan viestin Sampolta, että on herännyt ja valmis maalikylille. Sovimme, että ilman mitään aikataulua. Kumpikin herää varmaan auringon noustessa, mutta näin lomalla tekee mieli usein loikoilla aamupalan jälkeen ja lukea romskua vaikka puolille päivin Lähdemme, kun molemmista siltä tuntuu....jos tuntuu? Askel kerrallaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti