lauantai 12. maaliskuuta 2011

Viimeistä päivää...

Uskomattomia nämä nykyajan laitteet! Tuo kuva on riistakameran ottama kuva. Kamerassa on neljä pikkupatteria ja kamera on ollut tuiskussa ja pakkasessa yli neljä kuukautta. Oletin, että patterit olisivat tyhjät, mutta kamera otti vielä kuvan Samposta, kun haki kameran. Käytettiin valvontakamerana Penningin pihassa. Kamera ottaa myös videokuvaa ja käynnistyy automaattisesti liiketunnistimella. Eikä edes ollut kallis. Siirretään takaisin riistakameraksi johonkin sopivaan paikkaan vaikka jäniksiä kuvaamaan.Kamerassa on päiväykset päin prinkkalaa; pitää ohjelmoida kohdalleen.






Eilen käytiin pilkillä Penninkijoella. Luultiin, että jäätä olisi vain hiukan, mutta joen leveässä osassa jäätä oli ainakin 40 cm. Lunta kuten kuvasta näkyy. Olen varma, että johonkin aikaan vuorokaudesta siitä saa kalaa. Nyt ei saatu mitään. Mutta katsotaan keväämmällä.





 Päivän ohjelmassa oli työtason teko. Urbaanierakko halusi ATK-huoneen ja sille työtason. No tuumasta toimeen!

Pöytä rakennettiin laudoista , jotka sahattiin terassilla.










Urbaanierakko sai työpisteensä. Meidän pikkumökki ikäänkuin kasvoi silmissä, kun ATK nurkkaus saatiin tehdyksi. Hyvin toimii...
Voi kirjoittaessaan katsella luontoa ja auringon nousua. Ikkuna on itään. Veli venäläinen katselee tornistaan vajaan kilometrin päästä.





Kymmenen päivää sitten ajattelin, että lomaa on paljon. No nyt tuntuu viimeisenä iltana, että mihin ne päivät katosivat. Paljon tehtiin pikkujuttuja erakkoveljeni kanssa. Suunnittelematta ja kehon käskyjen mukaan. Oli todella nautinnollista olla pikkuveljen kanssa erakkoutta opettelemassa. Kummallakaan ei ollut aikatauluja; hiukan naureskellen kyllä huomauttelin tuolle ADHD veljelle, että voisi vielä hidastaa elämistään. Nyt loppuviikolla, siis tänään, oli ensimmäiset merkit, että osaa.  Katsotaan ensi viikonloppuna. Käyn tekemässä neljä työntäyteistä päivää ja sitten taas luontoon nauttimaan. Alkaa olla kevättä rinnassa...linnuillakin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti