lauantai 5. maaliskuuta 2011

Kohti uusia alueita

Eilen kävimme allekirjoittamassa uuden alueen vuokrasopimuksen. Saimme Yhteismetsältä vuokratuksi 108 ha alueen meidän tilan länsipuolelta.Eteläraja samassa tasossa ja lännessä rajoittuu Tammelantiehen.Taatusti hyvää metsästysmaata. Lähdemme iltapäivällä katsastamaan, mitä tuli vuokratuksi. Varmaan lukija naureskelee, että hulluja nuo, kun ostivat ensin metsää ja sitten vasta katsoivat millaista. Samoin vuokraavat lisää metsää ja sitten vasta menevät katsomaan.

No eihän asia ihan niin ole. Kyllä aika tarkkaa karttatyötä tehtiin ennen metsänostoa ja nyt ennen vuokraamista. Vuokra-alueen yläosassa jopa yksi päivä metsästettiin edellisen vuokraajan luvalla. Mutta alue on niin iso, että menee monta syksyä ennenkuin alue on tuttu. Nyt talvella pääsee kelkalla aika nopeasti tekemään yleisarvion metsätilasta. Talvella voi katsella riistaeläinten jälkiä ja katsella, missä kohtaa ne yleensä viihtyvät.
Alueella on neljä lampea. Pitää olla varovainen lampien suhteen, koska niillä voi olla sohjoa ja kelkat juuttuvat.
Isoimman lammen vedet virtaavat meidän joen kautta Venäjälle. Puhun meidän joesta, vaikka oikeasti se on kalastuskunnan, mutta yli kilometrin joki kulkee meidän metsän kautta sinne Venäjälle. Tuntuu se siis "meidän joelta".
"Meidän"joki kuvattuna rajavyöhykkeen sillalta mökille päin















Venäjä näkyy 300m päässä. Kuva sillalta.










Tänään on ollut oikea luppopäivä. Vain lueskelua ja lintujen tarkkailua. Nyt löysivät jo pikkulinnutkin talipallot.Suunnittelen korjaavani museokelkan kuomun. Ei vain ole tarvikkeita, mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.
Odottelen Sampoa ja sitten päästään maastoon. Niin hullu en sentään ole, että lähtisin yksin seikkailemaan kelkalla. Aina voi sattua jotain. On hyvä, että ollaan liikkeellä kahdella kelkalla.Aurinko paistaa ja lämpötila lähes nollassa. Lintujen laulua kuulin täällä ensimmäistä kertaa nyt talvella.

1 kommentti:

  1. Huom. Nuo kuvat ovat arkistosta. Oikeasti joki on tällä hetkellä vielä lumen alla. Virtailee siellä hiljaa.

    -sampo-

    VastaaPoista