Sovittiin Kirstin kanssa, että olen yhden yön Penningissä. Luvattiin soitella aamulla ja sopia poishaku. Penninki on todella siellä jossain ja kännykät kuuluu tai sitten ei. Nyt aamulla oli se ei. Minulla on kaksi kännyä; toinen normaalikäytössä ja toinen on Fluffyn tutkapantaa varten. Fluffyn kännykkä ottaa hiukan paremmin yhteyden sieltä susirajalta, mutta tänä aamuna ei sekään. Kokeilin kaikkia mahdollisia paikkoja, joista yleensä saan yhteyden. Nyt ei sitten kirveelläkään
Lähdin kahlaamaan sieltä joen varresta mäelle, että saisin yhteyden, mutta ei sieltäkään. Hemmetti! Ei kun takaisin mökille ja suunnittelemaan...
Kirsti ei saa yhteyttä; milloin sillä palaa pinna ja tulee katsomaan, onko mies kuollut? Jos lähden tien varteen kahlaamaan ja kävelemään etsien paikkaa, jossa yhteys pelaa, niin palellunko odotellessa? Yöllä oli tuiskuttanut ja kaikki vanhat jäljet poissa. Tiesin olevani läpimärkä sen kahluun jälkeen. Pakkasta -18. Hiestä märkä. Kivaa! Tiesin entuudestaan, että tietäkin pitää kävellä vajaa kolme kilometria, ennenkuin känny toimii. Jos Kirsti on vielä mennyt Kuusamon kirkolle, kuten illalla suunnitteli, niin odotusaikaa olisi toista tuntia. Kyllähän kävelemällä pysyy lämpimänä, mutta tiesin jalkojeni kastuvan siellä lumessa kahlatessa.
Lähdin sitten yhdentoista maissa liikkeelle. Laskin, että silloin Kirstin pinna on tarpeeksi kireällä ja lähtee katsomaan. Kahlasin tielle. Kaaduin kerran rinkka selässä ja lumikengät jaloissa. Olisi ollut varmaan naurussa pidättelemistä, jos olisi nähnyt ylösnousuyritykset. En saanut lumikenkiä irti ja kädet upposivat melkein metrin alas lumeen. Pyörin ja yritin nousta. Sauvat ristiin lumeen, niin ne upposivat vain puoli metriä ja antoivat hiukan tukea ylösnousuun. Lopulta pääsin pystyyn ja yltä päältä lumessa ja hiestä märkä. Tämä se vielä puuttui!
Lopulta tiellä ja kävelyä länteen päin. Kun olin paikalla, josta tiesin saavani yhteyden, niin Vaari jo soitti. Isä, 80v,. oli ollut tosi huolissaan, kun ei ollut saanut yhteyttä. Oli jo soittanut Kirstille vaatien lähteä katsomaan. Nauratti ja sanoin Vaarille, että milloinkahan olen niin vanha, ettet enää huolehtisi. Olen kohta kuuskymppinen ja isäni yhä vain huolehtii...niin kai minäkin teen tyttärien kanssa. Ei kai tuo vanhemmuus lopu milloinkaan.
Kirsti tuli alle kymmenen minuutin. Olin laskenut oikein. Kyllä neljässäkymmenessä vuodessa oppii jo toisen tuntemaan. Kirstillä sukset mukana; aikoi tulla katsomaan. Ei tarvinnut!.
Summa summarum:
Aina pitäisi olla joku varasuunnitelma. Ei näihin kännyköihin ole ikinä luottamista. Pitäisi sopia joku takaraja, milloin tavataan, jos mitään ei kuulu. Oppia ikä kaikki!
Ps. iltauutisista selvisi, että yhteyden saaminen olikin Elisan vika. Koko Suomi Tampereelta pohjoiseen oli poikki. No jo minä ihmettelinkin....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti