maanantai 28. helmikuuta 2011

Työviikko alkamassa

Luulin, etten pääse aamulla sängystä ylös. Sen verran rankkaa kelkoilla nujuamista oli pari päivää. Kelkat upposivat normaaliajolla vain parikymmentä senttiä, mutta oli kuin aalloilla ajamista; yksikin pikku virheliike ja kelkka vei miestä eikä päinvastoin.  Sampolla oli lisäksi ongelmia kelkan kanssa. Talven vanha bensa ei toiminut kunnolla ja kelkka sammui turhan usein eikä meinannut millään käynnistyä uudelleen. Kuitenkin hauskaa oli. Eihän pojat koskaan kasva aikuisiksi; vain leikkikalujen hinta nousee!

Rajakurvareihinkin törmäsimme. Juteltiin pitkään kaikesta mahdollisesta. Kysyivät ystävällisesti papereiden kunnossa olosta; eivät kuitenkaan vaatineet nähtäväksi ja sanoinkin, ettei ole mukana. Pitänee tuoda Penninkiin kaikki, jos vaikka joku virkaintoinen oikeasti niitä vaatii.
Kertoivat, että uusi kelkkareitti on avattu Pitkäperästä rajalle. Hyvä! Nyt päästään Puroniemeen Penningistä virallisia reittejä. Väittivät, että järvellä ei ole sohjoa, mutta Sampo kyllä löysi sitä Puroniemen läheltä. Kelkkareitti kulkee onneksi ihan keskellä selkää, joten siellä ei tule sohjo-ongelmaa.

Lupaa loppuviikosta alkaen tosi hyvää keliä. Hiihtoloma alkaa torstaina ja tulemme olemaan tosi paljon Penningin metsissä. Kunhan vaan selviän vielä näistä neljästä päivästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti