torstai 24. helmikuuta 2011

Viimeinkin viikonloppu!

Neljä työpäivää takana. Ja millaisia? Maanantaiaamu alkoi 14 hampaan hionnalla, vaikka kuvittelin aloittavani työviikon löysästi. Välissä pari helppoa hoitoa ja iltapäivän kruunasi 10 posliinihampaan paikoilleen laitto. Huh! Hyvin alkoi viikko ja flimmerit.

Teki jo mieli lopetella viikko lyhyeen. Mutta urakka jatkui ja koko viikon urakaksi tuli lähes 50 posliinihammasta ja keinojuuria eri työvaiheissa. Lukuisia uusia isojen hoitojen suunnitteluja lisäksi. Pää täynnä pelkkiä hampaita!

Että odotin torstaita ja paluuta Penninkiin!

Ajoimme Sampon kanssa peräkkäin ja vielä Marketta pari tuntia perässä kolmantena. Ohitin Sampon Ämmänsaaressa, jossa tankkasimme samaan aikaan. Sampo jäi Puroniemeen ja itse suunnistin Penninkiin.
Sisällä +4,5 ja samaan aikaan ulkona -32,4. Kaminaan tulet ja saunan uuniin myös. Kynttilöitä pöydälle kymmenkunta ja porokeitto kiehumaan. Ja sitten vain rauhoittumaan kamiinan eteen. Molemmat luukut auki; ylempi on uuni ja alemmassa poltetaan puita. Kun molemmat luukut ovat auki, leviää lämpö tosi nopeasti koko kämppään. Alle tunnissa on jo normaali huonelämpö ja sitten tulee jo liian kuumaa. Haluan liian kuumaa, koska seinät ja kaikki vuodevaatteet ovat aivan jäässä ja haluan palata normaaliin elämislämpötilaan mahdollisimman nopeasti.

Viikonlopuksi lupaa lauhtuvaa ja suunnittelemme sekä jänisjahtia että kelkoilla ajoa. Sampo tuo varmaan huomenna kelkat Penninkiin ja pääsemme tekemään uria. Lumi on aivan höttöä, joten teemme leveitä uria, kahden kelkan levyisiä, kovettumaan. Sitten parin päivän päästä on jo kivaa ajaa niitä pitkin.

Aatos on ostanut minulle uudet siteet eräsuksiini; Finngrip Easy. Pitää vaan asentaa paikoilleen. Pääsee näinkin lihava mies suksille ja pois suksilta ilman kumartumista. Upea keksintö! Hurraa! Voin taas käyttää eräsuksia yksinkin ollessa.

Sauna oli yhtä mahtava kuin aina. Löylyä riitti ja ilmaa myös. Hyvä, että on riittävän korkea sauna ja sopiva kiuas siinä. Lämpiää nopeasti ja on ilmaa hengittää.

Nyt kirjoitan blogia ja kohta vetäydyn romskun lukuun ja nukkumaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti